tiistai 19. maaliskuuta 2013

Sunnuntai aamulla formulaa ja Kimin vauhdissa spinning pyörällä. Laskin kyllä joka sekunnin, en kyllä tee sekuntiakaan yli jos ei oo pakko. Virta vähissä, mutta se kuuluu asiaan, en kylläkään nauti olotilasta, kun mitään ei juurikaan jaksa tehdä. Koulussa tuijottelen vain kattoa ja seinää.(ja kotona myös)

Salilla olkapäitä ja ojentajaa.

Maanantaina samat aamujumpat ja kouluun. Siellä mä sivellin kädessä istuin koko päivän, enkä juurikaan saanut mitään fiksua aikaiseksi. Kotiin syömään ja välikuolema sohvalla. 4 aikaan salilla ja ihmisiä oli kyllä riittäämiin.
Vuorossa oli rinta ja hauis. Turha oli kuvitella, että olisi voinut tehdä hauista istuen. Ei penkin penkkiä vapaana, toki siinä on mukava vaan istuskella. Eilen oli ensimmäinen itku kurkussa treeni, läpi vedettiin. Ei tosin järjin hyvä fiilis jäänyt, mutta kai se jossain tänään tuntuu??

Tänään mulla on se hieroja joka viime viikolla peruuntui. Treenit toki ensin ja sitten murjonta, huomenna onkin lepopäivä(luojan kiitos) olen sen tarpeessa. Vasta torstaina jumpataan.
Tänään vuorossa oli siis selkä jumppa salilla ja vatsoja päälle painojen kanssa. Fiilis oli parempi tänään treenata, kun pääsin ajoissa salille. On se vaan niin tappavaa olla siellä iltapäivällä/illalla kaikkien muiden kanssa. Nyt juuri tuo sosiaalinen puoli ei oo ihan hanskassa ja olen mielummin hiljaa ja nurkassa.

Eli huomenna venyttelyä ja vanuttelua, koulua ja lepoa. Siihen kun saisi vielä mahan täyteen niin päivä olisi täydellinen, mutta ei tällä kertaa.

Väsymystä ei kyllä todellakaan muista edellisestä dietistä, tosin ei ehkä ollut henkisesti näin raskasta silloin. Vaika kuinka yrittää unohtaa huolet ja murheet on toisen ihmisen kuolemaa vaikea työntää sivuun. Perjantaina on hautajaiset, stressi ei kyllä yhtään helpota diettiä, surusta puhumattakaan. Näiltä tilanteilta ei vain voi välttyä, elämä tuo kaikkea mahdollista tullessaan, kyselemättä aikatauluista. Niihin on sopeuduttava ja tilanteen vaatiessa priorisoida asiat uuteen järjestykseen.

Kukaan ei sanonut, että elämä on helppoa. Kuka nyt helppoa haluaisi, pienet ja suuret kuopat tiessä tekee elämästä taas elämisen arvoista. Kuinka paljon hyvää onkaan tulossa kaiken huonon jälkeen :D






2 kommenttia:

  1. Ehkä se helpottaa hautajaisten jälkeen? Itselläni ainenkin meni hautajaisia edeltävä viikko ihan vaan miettiessä itse hautajaisia ja olo oli raskas... Henkinen taakka meinaa painaa tosi paljon..
    Mä just kans haluan nähdä sen niin, että "ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin" - meiningillä!
    Kovasti voimia toivottelen <3
    Muruille myös terkut!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, olo on jo helpompi. Oli mukava nähdä sukulaisia vaikkakin näissä merkeissä. Kyllä parempaa luvassa niin sen on mentävä.
    Eilinen ja toissapäiväinen meni kyllä hieman haahuillen ja koitin miettiä onko mun pakko mennä, no olihan mun.

    Muruille terkut ja rapsuttelut annettu :)

    VastaaPoista