tiistai 16. heinäkuuta 2013

Aamunlenkki oli yhdistetty kauppareissu, repun kanssa matkaan ja katkarapujen hakureissulle mars.
Salilla hieman rintaa ja hauista.

Suihkun kautta kahden tunnin jalkahierontaan. Jumaleison, että etureidet on jumissa, ei taida ihan yksi kerta hierontaa tai venyttelyä riittää jumien poistamiseen. Kyllä ne kisaan mennessä vetreytyy.
Oli hyvä ratkaisu tehdä koipia vain kerran viikossa kahden sijaan. Viime torstain jalkatreenistä ne on vieläkin aivan "poikki" seuraavan kerran sunnitelmissa olisi tehdä jalkoja perjantaina jos tuntuma on niissä hyvä.
Siinä olisikin viimeinen jalkatreeni ennen kisaa.
Pitää hieman jaoltella treenejä uudelleen ja tehdä muutama treeni  vain yksi lihasryhmä kerrallaan, kun jalat jäi pois. Ehtii kroppa palautumaan paremmin.

Aamupalaksi tänään en syönyt puuroa, jotenkin se alkoi tökkimään ja teinkin munakkaan mustikoilla ja kulhollinen salaattia perään. Oli muuten hyvää, meni ihan jälkkäristä, se munakas :) Salaatti nyt on salaattia, ei siitä jälkiruokaa saa tekemälläkään. Mitä sitä ei nälkäänsä söis? Eilen oli kyllä sellainen päivä, että olisin voinut lapata ruokaa mielin määrin kitusiini, piti hieman suunnitella uusiksi, että saan mahdollisimman isoja annoksia, ettei nälkä iske.

Oli niin hyvää, että taidan vetäistä huomenna samanlaisen :)
Kahvit mustana, vaikka maitoa olisi hieman ikävä.



Kyllä ne siitä vielä vetreytyy :)



2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. HIljaa hyvä tulee, sieltä ne alkaa näkymään hiljalleen, kauheella vaivalla kasvatettu rasvakerros on pian poissa ;)

      Poista