sunnuntai 18. elokuuta 2013

Takaisin ruotuun mars :)






Tossua toisen eteen ja matka jatkuu.
Kisat olivat ja menivät ja keskitytään tulevaan, tankkausviikon sapuskoilla jaksaa varmasti puolisen viikkoa revitellä lenkillä ja salilla. Treenit jatkuu kevyinä ja kiertoharjoittelu tyyppisinä raudan heilutteluina :)
Mun kisa-aamun hotelli aamiainen, yök. Olis tehnyt mieli itkeä :)

Muutoksia mitä tehdään seuraavaan kisaan on ainakin meikin ja hieman hiusten suhteen.
(Asentoja, kävelyä kaikkea voi hinkkaa) 
Meikki ei ollut paras mahdollinen ja voin vain syyttää itseäni, kun sen itse tein. Huulipuna oli aivan karmea lavalla ja nauroinkin, että se näytti enempikin rankan suutelu session jälkeiseltä meikiltä, pitkin naamaa. Takahuoneessa se oli ihan kiva, mutta ei toiminut lavalla.
Lavalla olo oli mukavaa, vaikka tuntui siltä että horjuin kuin hullu siellä ja pystyssä pysyminen tuotti hankaluuksia. Kuulo ja näkö meni, aika meni ihan siivillä siellä ja muistikuvat hatarat :) mutta nautin lavalla olosta.
Ennen kisaa treffasin Anun, ihan liian kauan edellisestä tapaamisesta <3 br="">kaappasin kuvan Anulta.


Aamulla lenkille, johan tässä on viikko huilailtu ja pian salille jumpalle.

Kiitos kaikille ihanista viesteistä niiden voimalla mennään taas eteenpäin <3 p="">
Hauskaa Sunnuntaita. Hyviä treenejä, lepoja ja nautiskelkaa olostanne.

Matkalla Ouluun

Kotimatkalla piti tietenkin katsoa MM kisoja.

Tässä linkki T kävelyyn toivottavasti toimii :)
T kävely

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti