lauantai 14. syyskuuta 2013

Aamulenkki koiran kanssa eilen, ei ollut pahemmin ruuhkaa.
Jonkun seitti viritelmä metsässä.

Lauantai aamu.

Nämä (kisa) kynnet on liian pitkät ja haittaa elämää, tökin jatkuvasti jonnekin ja sormet kipeytyy. Ei todellakaan käytännölliset. Meinasin itse repiä ensin pois, mutta jos vielä hetken pidän niitä. Kunhan otetaan sentti pituudesta pois, jos se helpottais elämää. Onhan ne ihan kauniit ja koulussakin suojaa omaa kynttä siltä, ettei kaikki värit tai mut kemikaalit imeydy niihin, varsinkin jos otan ne vaan nyt pois.

Tadaa, johan on elämä helpompaa.


Olkapää ja ojentajat eilen. Joka paikkaan on kolottanut treenien jälkeen(hyvä) ja jalkatreenikin sai taas takaosaston kipeeksi. Olen edelleen ahkerasti venyttänyt ja rullaillut treenien jälkeen, suosittelen. Ajattelin, että eihän tänään salilla ketään illalla ole, väärin, kyllä oli. Siellä oli sellaisia ryhmiä, nuoria miehiä jotka teki kaikki samaa liikettä yhtäaikaan. Rivissä vipareita, body pumppia, mua niin huvitti :)

Tänään jumppailin rintaa ja hauista.
Penkissä tunsi olevansa heikko tänään, kun viimeksi oli "vahva" olo. Tänään siis rauta oli painavaa. Eilen tosin nukuin hyvin ja sammuin jo 9 aikaan illalla.
Tänään kävimme Ruoholahdessa Body Actionin myymälässä ja vihdoin löysin itselleni hyvän vyön, olen tähän asti käyttänyt salin vöitä, mutta onhan se kiva olla oma. Koon kanssa ollut vaan hieman ongelmia että löytää sopivan.



Ja venyttelyt päälle.






Iloista viikonloppua!

Jerita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti