keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Miten motivoida itseään liikkumaan?
Mulla se tuntuu olevan jo aika peruskauraa, että se jumppa kuuluu tavallaan asiaan. Välillä on toki hyvä vaihtaa treenityyliä tai tehdä jotain ihan muuta, kuin punttia. Niinkuin mitä? Kun sais aikaseksi, suunnitelmat on aina kovat, mutta salille on helppo mennä ja mä olen muutenkin huono missään ryhmäliikunnassa. Tykkään "nyhjöttää" yksin salin nurkassa, tosin jooga on mun suosikki, jospa saisin itseni sinne vaikka ennen joulua? hah saa nähdä.
Lepokin on hyvä ottaa tavoitteeksi, ei se lihas katoa minnekään jos välillä huilaa. Taidankin ottaa itselleni tavoitteeksi huilata hieman pidemmän jakson treenistä.

Nyt teenit on 3-4 sarjoja ja toistot on 8-10 luokkaa, kun dietillä ne olivat 15-20. On tosi mukava treenata vaihteeksi näin ja huomata että jaksaa isommilla painoillakin tehdä. Tavoite on kuitenkin suorittaa liikkeet puhtaasti loppuun saakka.

Eilen oli vuorossa selkätreeni ja voi herranjestas mun hanuri on kipeenä edellisestä treenistä.

Tänään vuorossa hauis/ojentaja.
Tein pitkästä aikaa dippejä ja lisäsin hieman painoakin. Tuntui ihan hyvälle, eikä sattunut olkapäähän.
Aika väsynyt fiilis on ollut muuten tänään, nukkunut muutaman yön huonosti ja koventuneet treenit ottaa veronsa palautumisen suhteen.
Mun kropassa ei tule olemaan kyllä huomenna yhtään paikkaa johon ei sattuisi, piti tämän päivän hierojakin perua, koska selkään ei voi koskea, eikä koipiinkaan. Suosiolla ensiviikolle sekin sitten.









Tässä vähän perus fiilistä kehiin, mä ja Hulkki ollaan hieman väsyneitä.

Tsemppiä loppuviikkoon.

Jerita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti