maanantai 21. lokakuuta 2013

1100 kirjoitusta olen raapustellut tänne vuosien aikana :) Aika paljon?

Tästä alkaa siis 1101 kirjoitus.

Mä en taida edes muistaa miksi aloitin joskus kirjoittamaan, mutta aloitin sen ennen ensimmäistä kisadiettiä. Ennen tänne kirjoittelua kirjoitin blogia muualla, hieman harjoittelin siis :)

Välillä mä pääsen juonesta kiinni kirjoittelussa ja yleesä juoni on kadoksissa ;) Mahtavaa on silti, että olen saanut uusia lukijoita, suuri kiitos ja kumarrus kaikille lukijoille.


Eilen tein jalkoja ja muutaman pumppauksen hauikselle siinä välissä.
Aamulla lenkit koirien kanssa rapsakka sää.



Iita Kirmaa metsässä.




Näiden venkutteluiden lisäksi tein Prässiä, yhdenjalan kyykkyä smithissä, ojennusta ja loitonnusta.
Venyttelyt päälle ja putkirullailut.

Irlannin kuulumisia myös tähän loppuun. Siellä on kisat tulevana lauantaina ja tavoite paino saavutettiin tänään, ei siis yhtään liian aikaisin tai myöhään :) tyhjentelyt alkavat siellä ja tankkaus loppuviikosta. Pitää sanoa että kyllä on tyttö tiivistynyt ja tehnyt huikean työn, vaikka väsymys on ollut välillä aivan hirmuinen. Kyselinkin häneltä jos haluaisi kirjoittaa vierailevan kirjoituksen tänne, kun kisat on kisattu ja energiaa enempi.
Kyseessähän on nainen ja äiti. Nostan hattua kovasta duunista, koska niillä vähillä energioilla on vielä kotihommat, lapsen kouluun kuskaukset ym. perheellistä elämää ylläpitävät puuhat. Itsehän voi aina kaatua sohvalle, kun on kuoleman väsynyt, mutta ei se onnistu perheelliseltä.
Siellä on myös musta bikini kierros ja lähetinkin omat mustat bikinit sinne kilpailemaan :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti