lauantai 26. lokakuuta 2013

Olin tänään 3 tuntia salilla....
2 ensimmäistä vietin ohjaten ja viimeisen tein omaa treeniä.
Olkapäät, ojentajat, hauikset ja vatsat saivat kyytiä. Yhtään ei olisi tehnyt mieli venytellä, mutta vanutin silti 15 minuuttia, vaikka nälk kurni jo mahassa.









Saman ajan treenasi myös eräs pariskunta, penkkimuija ja äijä(ollaan annettu omat lempinimet, kun ei nimiä tiedetä)
He olivat jo salilla, kun sinne menin ja jäivät vielä kun lähdin.. En tiedä, mutta kyllä tommoset 3 tunnin treenit tai pidemmät on kyllä vähän liikaa vaikkakin siitä puolet olisi puhetta??


Mä olen ollut tosi väsynyt muutaman päivän, johtunee huonosta nukkumisesta ja energian vähyydestä.
Nukkumisongelmia aiheuttaa järkyttävä toisen osapuolen massiivinen kuorsaaminen ja noin sata vessareissua yöllä. Eilen päätin korjata tilannetta ja vedin sellaiset hiilariähkyt, että taju lähti kankaalle jo 9 jälkeen illalla ja vessareissuja 0. Hyvin oli neste imeitynyt :)

Mitäs sinne naamavärkkiin upposi? Jäätelö, irtareita, keksiä, riisiä, puuroa, mysliä ja ja ja.
Se riittikin taas vähäksi aikaa.

Leivoin myös myskikurpitsa sämpylää, kovin on hyvän makuisia, vaikka näyttivätkin kamalalle.

Ystävältä sain lahjaksi tällaisen, ihanaa olla ihana :)


6 kommenttia:

  1. No onneksi mä en ole ainut hurahtanut joka hengaa salilla toisinaan tunti tolkulla. Tosin sulla oli siellä ihan jobikin :D mulla ei :D haha.

    Hiilariähkyt on joskus tosi jeesh ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Mä koitan päästä omista treeneistä aina mahdollisimman nopeasti pois, toki venyttelyt venyttää treeniä :)
      Ähky oli aika sopiva veto ja nukuin kuin tukki :)

      Poista
  2. Heitähän reseptiä noihin myskikurpitsasämpylöihin! Varsinkin jos ovat gluteenittomia, sillä itse olen täysin gluteenittomalla r-valiolla omasta valinnasta. Kiitos todella hyvästä blogista ja tsemppiä jatkoonkin :)

    VastaaPoista
  3. Heippa :)

    mun leivonta tyyli tällä kertaa oli että kaikkea vaan sekaisin. Suurin piirtein sinne meni:
    600g keitetty ja soseutettu kurpita(sekoittimella muussikssi)
    400g gluteenitonta jauhoa, tällä kertaa käytin 200g spelttijauhoa ja 200g viljatuotteet tummaa jauhoseosta.
    hiivaa 1 pussillinen ja suolaa maun mukaan.
    Vettä sen mukaan että taikina jää sellaiseksi löysäksi, mä lätkäsen taikinan lusikoilla pellille(koska olen laiska pyörittelemään ja taikina on aina kovin löysää) siksi ne on niin rumia. Hyviä niistä tekee juuri se taikinan "vetisyys" ja ovat ihanan kosteita eivätkä kuivia käppänöitä. :)

    eli varmasti mikä tahansa gluteeniton jauho käy.

    about 25 min 200asteessa.

    Kiitoksia ja mukavaa jatkoa sinullekin.

    VastaaPoista
  4. Täällä kans tulee treenit hoidettua nopeasti. Ei siellä salilla jaksa ylimääräistä aikaa viettää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei jaksa ei :D kyllä hyvä tulee näinkin(tai ainakin toivossa on hyvä elää)

      Poista