keskiviikko 30. lokakuuta 2013



Viikkojen(kuukausien) dietti ja punnerrus takana sitten lähtee mopo käsistä ja menetetyt kilot tulevat takaisin. Kyllä voi melkein sanoa että "tuhottu" on koko projekti, hanskat tiskiin ja pullakauppaan, koska eihän se kannata jos ei edes vähän herkkuja voi vedellä. Pitäähän sitä nauttia elämästä??
Kuulostaako tutulle?
Monelle ulkopuoliselle,kisaaminen vaikuttaa juuri tältä. Varsinaista jojo-laihdutusta :)
Melkein vois sanoa että lähes jokainen kisaaja kokee samanlaisia tilanteita, kun se kunto katoaa viikossa :) Trust me, se kisakunto kyllä katoaa, ei ehkä viikossa, mutta katoaa se. Ei sitä ole tarkoituskaan säilyttää.
Sinne se vaan menee, muisto vaan.
Olen kuullut sanottavan esimerkiksi, että miten se ensin treenasi itsensä niin kovan kuntoon ja nyt se näyttää tolta… Tai on se ja se kyllä lihonut ihan kamalasti kisan jälkeen. Fuck you vaan niille joita kiinnostaa enemmän muiden kuin oma elämä.

Mutta kyllä se pyöreämpi lookki sen luisevan perseen voittaa ja lommollaan olevat posket. Vaikkei se "pöhöttönyt" olo kivalle aluksi tunnu, mutta kaikkeen tottuu, läskiinkin.
Nyt vaan pitää ottaa huomioon, että ollaan normaalipainoisia, ei olla enää kisakunnossa. Se että joku tulee kysymään oletko raskaana, paljon meinasit lihota vielä, voi jättää omaan arvoonsa. Kyseinen ihminen tuskin on koskaan kokeillut pussikeittodiettiä kummempaa ja sekin on kestänyt ehkä viikon :)
Toiseksi se treenin ja väsymyksen määrä joka dietin loppuvaiheilla on, on sellainen jota harva jaksaa.

Olisko kiva näyttää siltä 365 päivää vuodessa? Olisiko kiva tuntea itsensä kuoleman väsyneeksi, ja aivoitoiminta nollassa lähes yhtä pitkän ajan. No ei.
Järki voittaa yleensä ja jaksaminen. Mietipä vaikka sitä millainen olo sulla on, kun olet nukkunut pari yötä huonosti ja siihen päälle se jos ruoka on jo vartin myöhässä. Onko iloinen fiilis, ei kyllä todellakaan ole. Hyvä ruoka parempi mieli, tai sanotaanko säännöllinen ruoka parempi mieli.

Kaikki ärsyttää, ihan kaikki.

Kuka sellainen haluaa olla? Mielummin kiva ja kärsivällinen kuin pinna tiukalla…(MINÄ)

Unohtakaa ne ihmedietit, viikossa kuntoon kuurit ja syökää terveellistä ruokaa, riittäviä määriä, ei ala möröt päässä hääriä :)

Toinen asia mikä kiristää pinnaa helposti on kipu. Itse olen kärsinyt kivuista vuosikausia ja niihin on aika tottunut, mutta kun mieli on matala ja käyrä korkea huomaan, että jonnekin sattuu normaalia enemmän. Sillehän ei nyt juuri mitään voi, buranaa naamariin ja lepoa kehiin. Alkaa taas mieli kirkastumaan. Kävin eilen lääkärissä ja se kysyi onko mulla ollut kipuja, vastasin ettei normaalia enempää. Käski mun määritellä normaalin… :D Normaali olisi kai ei kipuja ollenkaan. Kaikkea ei voi aina saada.

Viikon lipsuminen ei maailmaa kaada, sillä onhan ne kilot yleensä hankittu pidemmällä aikavälillä. Aina voi palata takaisin ruotuun hieman taas itsestään uutta oppineena. Jokaisella on omat huolet ja murheensa, eikä se, että joku on pahalla tuulella ole juuri sinun syysi. Toiselle jokin asia voi olla maailman kaatava juttu, kun taas sinulle se on yhden tekevää.
Kun ajattelee asioita jonkun toisen saappaissa ja yrittää samaistua edes hiukan, voi ehkä ymmärtää toista hieman paremmin.(tai sitten ei)

Eri asia on sitten se ikuinen negatiivisuus joka oikeasti saastuttaa kaiken ympärillään. Ne ihmiset joiden lasi on AINA puoli tyhjä. Juokse karkuun kun voit, sillä alat ajattelemaan itsekin pian samalla tavalla.
Toisinaan näistä henklöistä ei pääse eroon, koska ne saattavat majailla vaikka työpaikallasi…

Asioilla on aina kaksi puolta ja mielipiteitä on yhtä paljon kuin on meitä ihmisiäkin.

Kävin tänään lenkillä ja pidän salilta välipäivän.  Siitäkin voi olla montaa mieltä, oliko tää nyt lepopäivä vai ei :)

Valituksesta huolimatta kirjoituksen tarkoitus oli olla edes hiukan positiivinen, ei se oo niin vakavaa :)

Hauskaa Keskiviikkoa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti