sunnuntai 8. joulukuuta 2013


On kiva jos saan nostettua "paljon" rautaa salilla, välillä on mukava kokeilla omia rajojaan ja tietää missä mennään. Kuten se iänikuinen 5 km(oikeesti 5.2km) lenkki jota mä oon junnannut, välillä mä menen sen niin nopeasti, että kotipihalla tekis mieli heittää yrjöt tuohon portin nurkkaan ja yskiä keuhkot pihalle.
Välillä taas mä menen sen niin hitaasti, että hävettää. Kumpi tuntuu paremmalle? No itselle ne yrjöt siinä portin nurkassa on parempi vaihtoehto. Toki se hidas lenkki on hyvä, jos olen sen ajatellut tekeväni hitaasti. Välillä tulee huimia onnistumisen tunteita, varsinkin silloin jos lenkki on taittunut hyvään aikaan, ilman niitä yrjöjä. Kehitystä on siis tapahtunut.
Salilla voi kokea monenlaisia tunteita, päivänä jolloin ajattelee että TÄNÄÄN mä teen uuden enkan, voi kaikki mennä totaalisen persiilleen. Kaikki tuntuu raskaalta, ei pysty ei kykene.
Mitäs sitten, no revin salikortin palasiksi enkä mee enää ikinä salille ja poltan treenivaatteet? Vai mutustelen hetken aikaa paskaa kyykkytulosta, otan hieman lepoa ja ruokaa ja kun seuraavan kerran menen salille, ehkä koitan ehkä en.
Se on vähän kuin olisin myöhässä jostain ja pakko ehtiä perille ajoissa tai muuten käy kalpaten, vai onko?
Ei se oo niin justiinsa, kyllä se muutos tapahtuu, kun jaksaa panostaa ja maltti on  hyvä säilyttää. Nauttii matkasta enemmän. Mihinkän tässä on kiire valmiissa maailmassa, jos alkaa ruuhkassa hötkyilemään saattaa ajaa kolarin, eikä pääse ollenkaan perille. Parempi ajan kanssa, kuin ei ollenkaan?

MIHIN MEILLÄ ON NIIN KOVA KIIRE??


Just nyt mulla on kiire tarttua takaisin tuohon imurin varteen :)

Iloista Sunnuntaita.

P.s Mä en oo juossut ikuisuuksiin, joten jos tästä nyt lähtisin niin oli se lenkki hidas tai nopea saattaisin voida pahoin kotipihalta jo lähtiessä.







2 kommenttia:

  1. ihanköö munsta olisit puhunut. :D läpsyä vaan jättämässä että luin taas kyllä kyllä. :) hyvää tekstiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe ei kun muistutuksena itselleni :)

      Poista