maanantai 2. joulukuuta 2013

Viime viikolla en treenannut jalkoja ollenkaan, koska ne on olleet syystä tai toisesta todella "veltot" Tosin hieronta jaloille ja se maastaveto ajoi kyllä asiansa.
Tänään sitten aloittelin smithissä kyykkäillen. Molemmin jaloin, vuorojaloin, 1 jalan suorinjaloin mave smithissä, jalat yhdessä, jalat leveällä. Omin siis koko smithin itselleni :)
Lisäksi vähän reidenojennusta, loitonnusta ja taljassa vimputtelua nilkkaremmillä.

Selkä ei kauheasti tykännyt mun treenistä ja ajauduin makaaman putken päälle  20 minuutiksi treenin jälkeen. Niska/hartia seutukin taitaa olla hiema jumissa, kun päästä loppui verenkierto, kun tangon sain harteille. (edelleen sen maven syy tai seuraus)

Ei ole ollut sellaista treeniä vähään aikaan, etteikö lihaksissa olisi tuntunut seuraavana päivänä. Aina sattuu, mutta tietääpä olevansa hengissä. En siis valita, vaan olen tyytyväinen siihenkin, että hiustenpesu eilisen treenin jälkeen ei olekaan niin helppoa.



Noi "tyttöjen" liikkeet on kyllä parhaita. Lopputreeniin kun täräyttää hanurille muutaman sievän liikkeen, kyllä on tulessa. Ennen saatoin olla sellainen, että en kehdanuut mitään erikoista salilla tehdä. Nykyään ihan sama, mitä oudompi asento sen parempi. On multa tultu kysymään, että mitä oikein teet, kun kontillaan makasin reidenojennuslaitteen alla… vastasin että persettä, no sitähän mä tein :)

Eikä voi tietää jos ei kokeile, että toimiiko jokin liike, jos toimii laitetaan se muistiin ja jos ei siirrytään seuraavaan. Vaihtelen muutenkin aika paljon liikkeitä ja treenailen ilman mitään varsinaista ohjelmaa. Jotkut liikkeet on ja pysyy, kuten Turun sinappi ;)
Ihan sama jos joku liike näyttää typerälle, jos sen saa tuntumaan oikeassa paikassa mä teen sen vaikka pää alaspäin…(saatan liioitella)

Iloista Maanantaita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti