maanantai 6. tammikuuta 2014

Otetaanko pirtelöt??

Syötkö mielummin ruokaa vai otatko pirtelön?
Moni on varmasti uudeksi vuodeksi tehnyt joitakin keventymiseen viittaavia lupauksia? Aloitetaan lenkkeily ja katsotaan mitä syödään.
Se, että vaihdat safkan johonkin pirtelöön ei ole kauhean viisasta.(minun mielestäni)
Tv:ssäkin mainostava laihdutusvalmiste lupailee 500+ kalorin dietillä tuloksia.(saahan sillä kun ollaan reilusti miinuksella, mutta niin saa nälänkin aikaiseksi)
Muista en tiedä, mutta jos vetäsee sen pirtelön nassuun niin milloin alkaa nälkä kurnimaan uudelleen? Mulla varmasti välittömästi.
Esimerkiksi kanakeitto jonka annoskoko on 27g (toki siihen tulee vesi mukaan) ja kaloreita siinä on 117.
Mitä saa suurinpiirtein samalla kalorimäärällä ruokaa, siis ihan sellaista johon hampaitaan joutuu käyttämään???

Esimerkiksi 200g kurkkua+ 200g salaattia+100g munanvalkuaista+ 20 g 5% juustoa.

Tai 120g kreikkalaista 0% jogurttia ja 100g marjoja.

Tai Broileria 50g, salaattia 200g ja kurkkua 200g


Mutta kuten huomaa esimerkiksi 50 g broileria on kärpäsen paskan verran, kauan sekään ei nälkää pitelee, saatika sitten joku suklaa/mansikka/mikälie pirtelö??
Mutta ymmärrän, että joillakin on kiire ja pitää saada ne kaikki 20 vuotta kerätyt kilot pois 3 viikossa, kun kerran päätetään tehdä jotain niin tehdään se sit kunnolla ja vaikka nälkää näkemällä...(sarkasmia)
Mutta hei 500 kaloria päivässä? Ihan sama vaikka se kestäisi vain viikon, sen viikon aikana mentetyt nesteet tulee varmasti takaisin, kun tunget suuhusi jotain kiinteää ruokaa.
Hidasta hommaa se vaan on, kuten se lihaksien kasvattaminen. Menee kuukausia ja vuosia riippuen tavoitteista ja lähtötilanteesta. Maltti on valttia tässäkin, kuten niin monessa muussakin asiassa. Huomaan itse, että opin parhaiten virheistä ja kokeilemalla voi vain tietää mikä toimii ja mikä ei. Joten jos jollekin pussikeitot putoaa niin mikä ettei, mulle ei.


Mutta jos valita pitää söisin ehdottomasti ruokaa.( toki enempi)

Lotraamisesta omiin treeneihin.


Tänään on vuorossa rinta haukkari jumppa. Aloittelin Hauiksesta ja loppuun pari liikettä rintaa.
Hieman piti sumplia treeniä, kun ihmisiä oli loppiaisen kunniaksi aikalailla aamupäivästä salilla. Hyvä siitä silti tuli.

Eilen aamusella paistoi aurinko hetken aikaa.




Onkohan meillä täällä etelässäkin ensi viikolla talvi??? Mulle ei olis niin väliä, tää välimallin keli sopii ihan mainiosti mulle.




4 kommenttia:

  1. Ruokaa ruokaa, enemmän ruokaa! Pirtelömuodossa menee aamuisin tosin, mutta sekin on oikeista aineksista ei pussista.

    VastaaPoista
  2. Parempi sekoitella itse smoothiet, kuin tosiaan valmiista pussista. Voipa maun valita itse ja tietää mitä pitää sisällään. Itteään voi syyttää jos maku on pilalla ;)

    VastaaPoista
  3. Kyllä, ehtaa kamaa sen ruoan on oltava :D Tässä taannoin duunikaveri yritti vetää sellaisen tomaattisen pussikeiton nassuunsa, mutta kuulema maistu niiiiin pahalle, että kaatoi sen lavuaariin. Kiva vetää joku kitudieetti, jos vielä ne tuotteetkin maistuu jäätävälle :D

    Mä katsoin, että suo on tullut poro vastaan aamulenkillä :D Mulle sopis kans nää kelit, en kaipaa sitä lunta ... enää ... kun ei kerran tähän mennessä ole tullut, niin jääkööt tulematta, kiitos! Musta on tosi jeesh, kun fillarilla pääsee hyvin paikasta toiseen, eikä tarvitse liukastella tai polkea sohjossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhhh ei yhtään kuulosta herkulliselta sopalta.
      Poro oiskin kova sana näillä leveysasteilla, pari peuraa on kyllä tullut vastaan tuolla metsässä. PIdetään peukkuja pystyssä lumettomuudelle.

      Poista