keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Uskonko itseeni ja tekemiseeni?
Usko on kyllä välillä koetuksella, mutta kuinka siitä mennään eteenpäin?
Tulee pettymyksiä, itkupotkuraivareita, mutta myös onnistummisia.
Jos ajattelee, että en mä nyt tiedä mitä tästä tulee, mutta teen silti, voi tulokset olla aika heikonlaisia tai voi ne olla odotettua parempiakin. Mutta kyllä se tavoite pitää siellä mielessä olla jatkuvasti niin hyvinä kuin huonoina päivinäkin.

Miksi sitten tulee epäonnistumisia? Mikä on epäonnistuminen?
Onko epäonnistunut jos on parhaassa kunnossa koskaan, mutta joku toinen voittaa silti?
Fitness lajit on sellaisia, joissa pitää uskoa omaan tekemiseen. Aina on varmasti joku joka on paremmassa kunnossa kuin minä, mutta eihän sitä voi mennä salille tai kilpailemaan jos ajattelee, että joku muu voittaa silti. Paras oma kunto ei välttämättä tuo pokaalia kotiin.. Mutta vain se lavakunto ratkaisee pelin. Sitten on tietenkin tuomareiden mieltymykset jotka vaikuttaa menestykseen ja esiintyminen ja ja ja.


Onko tavoitteet asetettu liian korkealle? Onko ne millään tavalla realistisia? Onko tavoitteet liian helppoja?(harvemmin)

Tavoitteet pitää olla korkealla, mutta kuitenkin realistiset.
Ensimmäinen kisa on aina ensimmäinen kisa ja harvemmin kukaan on seppä syntyessään, eikä välttämättä ole vaikka olisi kuinka kauan treenannut(niiku mä)
Vaikka petymyksiä tuleekin, mikä sitten antaa aihetta painaa vain eteenpäin ja miettiä että kyllä mä tästä vielä näytän(itselleni)?
Ehkä se kipailuhenkisyys, eikä masennu(ainakaan pitkäksi aikaa) vaikka potkitaan ulos ensimmäisenä lavalta. :) Voitte kyllä kuvitella kuinka naista söi, kun sinne lavan taakse jouduin jäämään.
Nyt toivottuani ja keräillessäni itsetunnon rippeitä, tässä harjoitellaan kovaa tulevia koitoksia varten.
Oulussa ennen kisaa.

Vaikka intoa olisi ollut on otettava järki käteen, turhaa sitä painaa taas uutta kisaa kohti, jos ei ole mitään uutta tarjottavaa lavalle? Jos menestystä ei tule niin heitänkö hanskat tiskiin sen takia? No en heitä, kyllä mä vielä ajattelin jossain vaiheessa kisata, pitää ensin päästä uudelle tasolle. Bikinistä body fitnekseen, kun ei loikata parin kuukauden treenillä. ( tai en mä tiedä ehkä voi, mutta mä en ainakaan voi)


Tämä vuosi on pyhitetty kasvamiselle, vaikka tuo selluliitti tuolla hanurissa ei kauheesti hymyilytä, niin ajattelen senkin kehityksen kannalta. Kyllä sinne alle on lihastakin tullut. Onhan sitä laardia ollut ennenkin ja lähteehän se sitten pois. Ostetaan vähän isompaa farkkua ja kuljetaan niissä verkkareissa kuin tähänkin asti :)
Siniset biksut muuten mahtuu vieläkin päälle :) kokeilin toissa päivänä.


Innolla odotan kevään kisoja, että sinne pääsee katsomaan mitä tytöistä kuoriutuu.
Ensi vuonna tähän aikaan mäkin oon jo dietillä ja varmaan ollutkin jo pitkän aikaa jos kaikki vaan menee hyvin ja saan treenaa ja olla terveenä. Ei nuolaista ennenkuin tipahtaa, sinne on vielä pitkä matka ja monta kertaa saa käydä salilla sitä odotellessa, sekä narisuttaa jääkaapin ovena palautumisen ja kasvun toivossa.

Pönötys loppuun.


Mulla on tänään lepopäivä. Kävelin kauppaan hakemaan maitoa, mutta mitäs sieltä kassista puuttui kun tulin kotia? No se maito tietenkin...
Sattuuhan sitä.








2 kommenttia:

  1. jee kisahommiin keltabiksu jeejee! tsemppiä kasvuvuoteen! ei mulla mitään pätevää ollu, mutta sissihommaa toi sun hommas. ei mulla hattu kestäs. oon kaks kk ollu dietillä mikä ei oo ees kisadietti ja oon jo ihan hajalla ja syön mitä sattuu.

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Kyllä sitä itsekin aina miettii kisadiettiä, että kuinka monta viikkoa on jäljellä ENÄÄ. se kun kestää vaan aikansa. Onneksi sulla on kuitenkin oikeaan suuntaan menossa ja tiedän kyllä miltä se tuntuu kun tekis vaan mieli jotain, jos pikkasen vaan ottaisin tuosta suklaatia, kun oon niin hyvin laihtunut. Vastoinkäymiset kuuluu asiaan, oltais kaikki kauheen laihoja jos se helppoa ois.

    VastaaPoista