maanantai 28. huhtikuuta 2014

Eilen oli siis huili päivä ja voi perseensuti sanon minä. Mun vasen pohje on ollut hieman hellänä treenistä ja eilen sitten nukkumaan mennessä katselin tuota koipea ja se oli aivan turvonnut. Nilkka on kuin mun mummolla konsanaan, tursuilee sukasta ja Aino tossusta :) Aluksi mä ajattelin, että noniin nyt se reuma taas innostui mun nivelissä, mutta syyllinen löytyi mun housuista. Mehiläinen se sieltä kaivautui esiin!!! Miten mä en ole voinut huomata sen pistoa koivessa, no nyt ainakin huomaan... Ja muutenkin housuista, mun treenipökissä oli hanurissa reikä ja huomasin sen vasta treenin jälkeen :)

No eikai tässä auta kuin odottella, että se siitä laskisi. Otin kyllä allergia lääkkeen jospa se siitä sitten. Näin kun kävisi esimerkiksi juuri ennen kisaa, olis todella "mahtavaa"

Selkätreeniä siis tänään salilla ja kaupan päälle hieman hauista.

Aloittelin maastavedosta ja sekin meni paremmin kuin viime viikolla. Bodari oli oikeassa, kun mä kitisin sille, että en mää enää varmaan ikinä jaksa mitään. Sanoi että kyllä ne voimat noiden kevyiden viikkojen jälkeen palautuu. No ei ne vielä ennallaan ole, mutta vedin maasta kuitenkin ihan kiitettävästi 105 kilolla. Ehkä vähän kuitenkin himmailin tuon jalan takia ja menin ehkä snadisti mukavuusalueella.. sallittakoon se minulle, kunhan ei tavaksi tule.
Kulmasoutua ja siinäkin tein kyllä uudet enkat, olen aina vierastanut siinä suurensuuria painoja, ettei se menisi ihan vaan riuhtomiseksi, koska tarkoitus olisi kuitenkin, että se liike menisi selälle, eikä käsille. Bodari sanoikin, että saa sitä vähän epäpuhtaasti raiskailla tehdä, mutta on se vaan vaikeaa.
Ylätaljaa eteen ja niskan taakse, sekä pull down laitteessa vuorokäsin seisten. Sillä saa hyvän rutistuksen tuonne siipeen. Pullover köydellä loppuun ja välissä pikkupainoilla haukkaria loppuun.






Fiinulle vähän selfie kuvia :)

4 kommenttia:

  1. Hui kamala, mitä ihmettä se pörriäinen on sun housuihin menny..ja miten!? Auts! :/
    Hyvältä näyttää - muhkuu tulee kohinalla!

    VastaaPoista
  2. No sanos muuta, miten voikin koipi olla turvoksissa :) se on vissiin kiivennyt lahjetta pitkin. onneksi tänään on jo parempi, mutta monta päivää menee että se laskeutuu :) Kiitos <3

    VastaaPoista
  3. Voi jummi miten näytät hyvältä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jammi kiittää kohteliaasti ihanasta kehusta <3

      Poista