sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kuinka kauan elämäntapamuutoksen tekeminen minulla kesti...


Nuorempana olin aina normaalivartaloinen. Kotona oli aina ruokaa ja pääosin kotiruokaa, Karkkipäivä kerran viikossa.
Taivas (ja perse) taisivat revetä, kun aloitin opiskelun (lue dokaamaan) ja elämä oli aikalailla viihdettä viikonlopusta toiseen. Ihmettelen vieläkin, miten sain koulun suoritettua, koska samoilla silmillä mentiin siskon kanssa monesti tunnilla, juu kyllä olimme ammattikoulussa samalla luokalla.
Muistaakseni 2003, kävin juu lenkillä ja salilla, mutta enempi taisin olla viihteellä.

19 vuotiaana todettiin reuma, olin juuri muuttanut omilleni. Ruokailuni oli aivan persiillään, mutta nesteytytksestä olin pitänyt aina huolen ;) Lääkärini suositteli kasvisruokavaliota ja siirryinkin siihen, sen pitäisi rauhoittaa reuman tulehduksia edes jonkin verran.
Mikäs siinä kasviksethan on todella hyviä, kun ne uittaa kermassa, aurajuustossa ja voissa??

Sitten kävi niin että tulin todella kipeäksi ja sain pitkän sairausloman. Silloin reumaatikoille ei suositeltu edes kevyttä liikuntaa tulehdusvaiheessa. Makasin, itkin, makasin, popsin särkylääkkeitä kuin karkkia ja varmaan sitä karkkiakin ja pizzaa (koska pizzahan on kasvis ja mäkkärissä otin aina hampurilaisen ilman pihviä)
Asuin aivan salin vieressä ja eräänä päivänä ajattelin, että nyt saa riittää. Ei ollut mukava olla ja ajattelin ettei sali tai mikä tahansa liikunta voi enää ainakaan pahentaa niitä kipuja.
Kivut oli sellaisia, että jokaiseen niveleen sattui, suuta en saanut kunnolla auki ja kaikki ruoka piti olla todella pienissä paloissa,  ettei tarvitse paljon pureskella. Dokaamistahan se ei estänyt.


Aloin siis liikkumaan. Ostin ensimmäiset juoksulenkkarini ja juoksin töistä kotiin. Olin monta päivää hiton kipeä joka paikasta :D Juoksin, kävin salilla, olin kasvisyöjä, mutta edelleen juhlin paljon. Ruokavaliokin olisi voinut olla puhtaampi, mutta enhän minä sitä tiennyt.
Siitä Kaason hommasta 2000 vuoteen 2009...

Ystäväni meni naimisiin ja etsittiin minulle kaason pukua ja siellä pukkarissa niitä vaatteita sovitellessa tuli sellainen, ei jumalauta, pitäisikö laihduttaa? Pitäisi varmaan, aloin siis juoksemaan enemmän, en tehnyt ruokavaliolle mitään. Paino ei pudonnut minnekään, vaikka juoksin omasta mielestä paljon (tosi jees muuten reumaatikolle)
Mä en ollut oikeastaan koskaan kiinnittänyt painooni mitään huomiota tai niihin selluliitteihin, enkä kokenut olevani mitenkään läski. Kerran sisko sanoi, että mulla on ihan hirveesti selluliittiä jaloissa, siihen muuten loppui shortsien käyttö :)
Välillä oli kuivempia kausia, jolloin paino putosi ja sitten niitä kosteita, kun alkoi farkut puristamaan.
Nousee ja laskee... tässä tosin ensimmäinen dietti selkäleikkauksen jälkeen. 


Kerran erään kostean pikkujoulukauden jälkeen, löin vetoa että olen selvänä 6 kk. 
Kaverit ihmetteli ja  kuusi kuukautta muuttui yhdeksäksi kuukaudeksi,  ei tehnyt mieli. Join kerran ja olin taas 6 kk juomatta. Näin jatkui pari vuotta, dokaaminen ei enää tuntunut hyvältä jutulta ja päätin ettei mun tarvitse juoda. Osa kavereista jäi, kukaan ei ymmärtänyt (vaikka sanoi) ei tullut kutsuja juhliin tai kissanristiäisiin.

Mutta mitäs tapahtui minulle? Liikuin enemmän, laihduin, olin pirteämpi, oli hyvä olo.
Kuljin taas shortseissa.
Kisahommia 2009, minä toinen oikealla.

ai että tota uikkarikierrosta ei ole ikävä :)  Toinen vasemmalta.

Kisat 2008 ja 2009 hyvät tekosyyt olla juomatta, perustelut siis kavereille.
2010 selkäleikkaus ja polvioperaatio, 2011 toinen leikkaus ja aattelin että nyt loppuu jumppaaminen, selkä ei kestäisi mitään treenaamisia. Hidas mutta varma toipuminen tapahtui kuitenkin. En tosin tehnyt mitään kyykkyjä, en maastavetoja tai muita suuria liikkeitä salilla. Vimputtelin vaan :) Sen jälkeen tulikin se surullisen kuuluisa kilpirauhasen vajaatoiminta, sain lääkkeet ja voin hyvin. Vähän kutkutti ajatus päästä kisaamaan, kun oli tullut bikinisarjakin ja mulla ei ollut lihaksia ja koin olevani pieni.
ompas mulla pitkä tukka.

2 viikkoa selkäleikkauksesta 2011, toinen operaatio ja niiti selässä.


2013 kahdet kisat ja pääsin taas treenaamaan kunnolla, lisäilin rautaa, kokeilin vanhoja tuttuja liikkeitä ja selkä kesti.  Olin löytänyt treeniilon uudelleen ja tuntue että nythän vasta treenaan kunnolla, enkä pelkästään jumppaa.
Ensimmäiset, toiset ja viimeiset bikini kisat.

Samalla sillä tiellä olen edelleen, kovia treenejä, joista nautin. Puhdasta ruokaa, vaikka kilppari ei aina toimi olen silti hengissä, kävelen, voisin juosta mutten halua. Mikä tärkeintä, teen juuri sitä mitähaluan ja koen olevani siinä edes suhteellisen hyvä. Ja se että voin auttaa muita ihmisiä tekemään muutoksia elämäänsä ja koen iloa muiden onnistumisista silloin kun näen että joku yrittää todella tosissaan. Jokaisella tulee huonoja hetkiä, mutta ymmärrän.
Mulla on myös mahtava etu siitä, että taloudessa asuu samanhenkinen ihminen joka tuntee myös miten mun keho toimii, sairauksista huolimatta.

Kauhean pitkä matka on tultu. 2001 menin salille ja vasta nyt mä oon hokannut miten tämä kaikki on mahdollista ja se että asiat ei tapahdu hetkessä, ei edes vuodessa tai kahdessa.

Bikini fitneksestä matkalla bodyfitnekseen.




Edit. 2017

Treenit jatkuu edelleen ja on mahtava huomata ettei ole koskaan valmis, joku voisi lannistua siitä että ei olekaan täydellinen, mutta kehityksen tarve antaa motivaatiota jatkaa eteenpäin. Tavoitteet voi muuttua matkan varrella, mutta pysähtyä ei kannata koskaan.


14 kommenttia:

  1. Onneksi teet juuri sitä, mitä teet! :) Mä olisin aika hukassa ilman sua. Kyllä, täytyy myöntää, sä niin ymmärrät! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kiitos Minna <3 , mullehan tulee ihan tippa linssiin :)

      Poista
  2. Jerita, sä olet kyllä elävä esimerkki siitä, että ei ole tekosyitä ;) Huippua! Olet niin rautaa :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi, vaikka olo ei aina olekaan rautaisa, niin eteenpäin kyllä pääsee.

      Poista
  3. Joku mulle tässä lähiaikoina sanoi, että herkkä saa olla ;)

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtava tää sun matka tähän päivään saakka! Sä oot kyllä maailman paras esimerkki siitä, ettei sellaista syytä olekkaan joka estää tekemästä juuri sitä mitä haluaa! Hyvä sinä :)

    (Olin muuten itse samanlainen kasvissyöjä...toki erisyistä. Pizza tosiaan oli kasvis ja hampparit tilattiin ilman pihvejä! )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira :) Kyllä pizza on kasvis ;) nykyään syön kyllä lihaakin, mutten niin kauheita määriä kuitenkaan, ja enkä oo uittanit niitä kermassa :D

      Poista
  5. Sisukas sissi!! :) äiteellä on sormissa reuma ja tekee käsitöitä PALJON ihan vaan jottei sormet jämähdä. Mä oon painon kanssa jojoilija, mutta nyt se jijo on terveellisemmällä pohjalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninni. Sormet ja ranteet mullakin on ne pahimmat paikat ja aika sissi on myös äitisi. Aika auttaa oppimaan ruoka hommien kanssa ja tähtää siihen missä on hyvä olla. Tsemppiä sulle ja äiteelle terkkuja myös.

      Poista
  6. mä en vaan koskaan kyllästy hehkuttamaan sua. ps onk toi supermarsu sun viäres tos?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D sä oot hassu, tarkoitatko tota kuiskaus kuvaa? Se on Britney spears...

      Poista
    2. Eikun toi kisahommia 2009-otos mustat biksut. Kattelin että vois olla maria. :)
      Sä oot mieletön, oikeesti!

      Poista
    3. Vähän oon palikka, Mariahan se siinä onkin :D Kiitos <3

      Poista