torstai 17. heinäkuuta 2014

Eilen oli takajalka treeni, onneksi olin päättänyt tehdä "kevyen" treenin, koska raskaaseen musta ei olisi ollutkaan. Mä olin treenin jälkeen aivan sairaan väsynyt ja juuri jaksoin kotona syödä ja käydä suihkussa, kun kaaduin sohvalle ja nukuin reilusti.
En edes muista milloin noin olisi käynyt viimeksi. Onneksi sain nukkua.
Kaikki treenit on menneet hyvin perille ja paikat on kipeenä, nyt tulee lepo kyllä hyvään saumaan. Hierojalle kun vielä pääsisi lihojaan oikomaan.

Mitäs mä siellä salillä tein.
Syvää kyykkyä.
1 jalan kyykkyä
vuorojaloin prässiä. 
Taljassa vimputtelua ja lopuksi maaten koukistusta. Venyttelin ja kotio nukkumaan.


Tänään heräsin älyttömään hanurikipuun. Mun persaus on liekeissä, ei se sitten niin huono treeni ollutkaan vaikka oli niin vetämätön olo.
Nukuin 10 tunnin yö unet sihen vielä päälle. Kyllä oli pönttö sekaisin aamulla
 ( Tai ei se enää aamua ole jos 9:30 herää. )




Lueskelin aamutuimaan puuroa mättäessäni Fiinun tekstiä ja siitä tuli  mieleen esikuvat.
Mikä on ollut sinun esikuvasi, kun olit lapsi tai nykyään?
Onko sellaisia kenelläkään enää?

Mä halusin pienenä olla missi ja tietenkin Miss Suomi.
Leikittiin siskon ja serkun kanssa missejä ja äiti oli tuomarina.
Olimme aina kaikki jaetulla ensimmäisellä sijalla :)
Sitten me tingattiin siltä, että eiku jonkun pitää voittaa ja äiti sanoi, ettei se voi millään päättää kun ollaan kaikki yhtä kauniita.
Mä olen aina ollut lyhyt, sisko aina ollut tosi laiha ja mun serkku oli tosi pitkä.
Olimme kaikki erilaisia ja silti voitettiin kimpassa :)

Mun äiti oli kyllä fiksu nainen, kun ei erotellut meitä mitenkään.



En muista myöskään, että äiti olisi koskaan edes laihduttanut, voivotellut läskejään tai arvostellut ketään ulkonäön perusteella. Ei hän syönyt kyllä mitenkään terveellisesti, mutta ei ollut kyllä ylipainoakaan.
Mun mummo oli sitten taas melkein yhtä pitkä kuin leveäkin ;) Mutta mä muistan, että mummo oli silti ihana vaikka vähän paksu olikin. En koskaan ajatellut, että yök se on huono ihminen kun on tommonen läski.

Tästä tuli mieleen myös se esimerkki mitä itse vanhemmat antavat lapsilleen.
itsellä ei ole kokemusta lasten kasvattamisesta, joten neuvoja en ala jakelemaan.

Kävin viime viikolla hierojalla (uudella) ja sen käsittelyn jälkeen, mulle jäi vähän tyhjä olo. Ei sen takia, että olisi hieronta ollut jotenkin onnistunut, vaan koska musta tuntui, että mä tiesin ihan liikaa siitä ihmisestä sen jälkeen.
Koskaan en ollut kyseistä miestä tavannut aikasemmin ja kaikki mitä hän sanoi alkoi ärsyttämään mua.
Jaa miksi?
No siksi, koska seuraava lause alkoi mua niin *ituttaamaan:
-Miksi naiset päästävät itsensä mätisäkeiksi, kun ovat saaneet lapsen!!!
-Katsellaan lenkillä muita pariskuntia ja usein mies on laiha ja nainen läski...
(Taisi olla kaksi lausetta)
Siis ne käy lapsensa kanssa vaunulenkillä ja arvostelee muita ihmisiä ULKONÄÖN perusteella samalla.

Mä en kyennyt sanomaan muuta kuin, että ihmisillä on erilaisia tavoitteita elämässä ja kaikki ei varmaan halua heti rynnätä jumppaamaan lapsen saannin jälkeen.

Kyllä se sanoi paljon muutakin *askaa, mutta konahtelin sille vaan sieltä naamanreiästä ja toivoin että se loppuis pian.

Se mitä sanot lapsen kuullen tarttuu varmasti myös siihen lapseen? Ajatusmalli tulee varmasti sieltä kotoa.
Kirosanat on hyvä esimerkki, jos niitä viljellään kotona niin lapsi kyllä oppii ne aika äkäiseen.
Meillä äiti taisi hieman kiroilla ja sisko siitä innostuneena juoksi mäkeä alas ja huusi *ittu *ittu *ittu *ittu. Tietämättä mitä se edes tarkoittaa :)

Tai minä jouduin terkkariin sen jälkeen, kun olin astunut lasinsirpaleihin ja ne oli niin syvällä, että niitä ei saanut kotona pois. Isä oli istunut odotushuoneessa, kun mä olin kiroillut, kuin rantarosvo huutaen kaikki oppimani kirosanat, kun lasin paloja jalastani kaiveltiin....
Olin varmasti tosi söpö... NOOOOT.
Hävetti kuulemma...

Siihen ulkonäköön takaisin.
Jos sä oot laiha oletko jotenkin kivempi tai mukavampi kuin muut?
Ahkerampi? Kauniimpi? Menestyvämpi?
Jos olet taas ylipainoinen tarkoittaako se, että olet ruma, laiska jne.
Nykyään musta tuntuu, että joillekin normipaino on ylipaino. Auta armias jos peilissä näkyy vähän makkaraa tai selluliittiä sitä on automaattisesti LÄSKI. Oot huono ihminen tietenkin, koska eihän kenelläkään muulla oo sellaisia. Ainakaan lehdissä ei näy kenelläkään... Sitten mennään suu vaahdossa ostamaan nutrilettia ja fat burnereita ja toivotaan että sopalla se läski lähtee ja kahdessa viikossa tietenkin.

Järki käteeen ohoi.
Jos vaikka jälkikasvusi seisoo sun takana, kun voivottelet itseäsi niin suu suppuun. Jos ne viimekesän shortsit ei mahu päälle, ei siitä nyt kannata kauheaa numeroa tehdä?? Sovitaanko niin, että ostat jokoisommat shortsit tai että ensi kesänä ne mahtuu päälle. Ja jätät vaikka joka toisen jäätelön väliin.









P.s Se että jos joku on idiootti on se sitä minkä kokoisena/ näköisenä tahansa.
ja pätee myös siihen toiseen suuntaan.

Kaikkien ei todellakaan tarvitse tykätä kaikesta, omia mielipiteitä saa olla, mutta ilkeä ei tarvitse olla kenellekkään.












6 kommenttia:

  1. Auts, samantapaisia kokemuksia mulla lapsuudesta. Olin telonut leukani ja lääkärin sitä ommellessa oli kiroillut niin maan p...leesti. Ukkini oli tosi kova kiroilemaan ja häneltä olin kuulemma kaikki oppinut, olin luetellut kaikki osaamani kirosanat kun olin nähnyt ikkunasta että ukki on tulossa. Hyi :-D
    Mutta niinhän se on, meistä aikuisistahan ne lapset paljon ottaa esimerkkiä ja lisäksi kun on hyvä/pahainternet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D hyvä että on muitakin tukkijätkiä, kuin minä :D
      Tosiaan netti kyllä "auttaa" asiaan monesti niin hyvässä, kuin pahassakin.

      Poista
  2. "Tukkijätkiä" Mä niin repesin :-D

    VastaaPoista
  3. Äh, kirjoitin pitkän kommentin, mutta se ei saattanut tulla perille...

    Vanhempien näyttämät esimerkit ovat sekä hyvässä että pahassa. Äitini oli yksinhuoltaja ja minä ainut lapsi. Hän on aina ollut ylipainoinen ja valittanut siitä. Muistan hänen mittailleen itseään peilin edessä miten mahasta voisi ottaa näin ja näin paljon pois. Silti en koskaan muista hänen syöneen epäterveellisesti. Meillä syötiin terveellisesti ja sitä painotettiin liiankin kanssa. Oli ruisleipää, salaattia, ruoat keitettiin tai tehtiin uunissa, harvemmiin käytettiin paistinpannua karsinogeenien takia. Itse kaipailin joskus vaaleaa leipää, mutta sitä ei meille ostettu epäterveellisyyden vuoksi. Minulla oli kerran viikossa karkkipäivä ja sipsejä tai vastaavia syötiin meillä synttärieni tai uuden vuoden juhlinnan aikaan eli harvoin.

    Kavereiden synttäreillä otin ilon irti tarjoilupöydästä ja söin herkkuja niin paljon, että oksetti. Kun kerran oli mahdollisuus, piti se hyödyntää. Ensimmäisen varsinaisen syömishäiriötyyppisen käyttäytymisen muistan ollessani 13-vuotias. Tuolloin ajoin pyörällä kaupasta kauppaan, jotta sain ostettua mahdollisimman monta karkkipussia säästetyillä viikkorahoillani. En kehdannut mennä yhteen kauppaan ja ostaa niitä kaikkia sieltä. Tiesin, että herkut ovat hyviä mutta kiellettyjä ja niiden ostaminen hävetti ja ahdisti. Söin karkit piilossa ja pidin niitä vaatemyttyjen alla, jotta äitini ei niitä huomaisi. Pyysin häntä joskus karkkipäivän ulkopuolella tuomaan jotain hyvää kaupasta, mutta sain saarnan siitä miten epäterveellistä se oli. Näin ollen jatkoin salassa syömistä.

    Muutettuani kotoa syöminen lisääntyi. En kuitenkaan lihonut, koska opiskelin ratsastuksenohjaajaksi ja tein hyvin paljon fyysistä työtä, joten kulutus oli huippuluokkaa. Olin edelleenkin hoikka, mitä olin ollut lapsenakin. Koulun jälkeen kaikki muuttui, mutta syöminen jäi. Paino nousi ja nyt kymmenessä vuodessa se on tuplaantunut. Tosin näin iso olen ollut vain vuoden ajan.

    En mielelläni syö mieheni tai äitini edessä. Sulloudun yksinäni johonkin toiseen huoneeseen ja laitan oven kiinni saadakseni rauhan. Minä ahmin syömiseni enkä sen kummemmin niistä nauti. Tiedän vain, että herkkujen syöminen on pahasta ja kiellettyä. Piilottelen ostoksiani ja suunnittelen epäterveellisten ruokien syömisiä, kun mieheni on poissa. Juhlaa ovat ne päivät, kun hän on vaikka työmatkalla ja minä jään yksin kotiin yhteisen lapsemme kanssa. Tosin nykyään ongelman tuo kaupat, joissa en enää mielellään käy ihmisten tuijottaessa ja kommentoidessa painoani. Olen alkanut sulkeutua kotiin entistä enemmän.

    Minulla on kaikki avaimet painonpudotukseen eli tietämättömyydestä se ei ole kiinni. Kyse on itsekurista ja nurinkurisesta suhtautumisesta ruokaan. En halua olla samanlaisena esimerkkinä pojalleni mitä äitini oli minulle, vaan toivoisin saavani itseluottamukseni takaisin, jotta voin olla hänelle hyvänä esimerkkinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä postauksestasi.
      Totta voihan se mennä toisinkin päin vaikka esimerkki kotona olisi kuinka mallikas. Sama voi käydä ihan minkä asian kanssa kuin syömisen (alkoholi jne.)
      Itsekin pienenä kun sain ensimmäisiä viikkorahoja käytin ne kaikki karkkiin. Muistan kun menen ostamaan koko rahalla karkkia kioskilta ja tuli aivan järkyttävän iso pussillinen. Markalla vitosta, kahdela markalla kymppiä.

      Kuulostaa todella kurjalta se että rajoitat liikkumista ja se että ihmiset kommentoivat. Mä en osaa neuvoa asiassa, kuten itse sanoit että kaikki taito ja tieto painonpudotukseen on. Ehkäpä ulkopuolinen apu toimisi tässä tapauksessa ja olisihan se hyvä jos voisit syödä perheen kanssa yhdessä.
      Herkkujen syöminen ei ole väärin tai pahasta, mutta kuten varmaan itsekin tiedät kuinka usein ja millaisia määriä.
      Ja se että jos äitisi saarnaa sinulle jatkuvasti, olisko hyvä sanoa hänelle päin naamaa mitä SINÄ ajattelet asiasta?
      Kissa pöydälle reilusti, vaikka helppoa se ei tule olemaan, mutta varmasti jokin loksahtaisi edes paremmin paikalleen. Miehesi varmasti tukee sinua, ei kannata hävetä asiaa tai saatika itseäsi.

      Paljon tsemppia asian kanssa, pieniä askelia kerrallaan. <3

      Poista