tiistai 19. elokuuta 2014

Miksi mä en ole lomaillut kesällä treenistä ja ottanut "rennosti"?
Viime kisan jälkeen aloitimme uusin suunnitelmin kohti uutta ja tulevaa. Koska kisat menivät aikalailla persiilleen olisin voinut toki lyödä hanskat tiskiin ja antaa olla.
Omasta mielestä kisat ei menneet kuin sijoituksiltaan pyllylleen ;) Kuntohan oli ihan hyvä, mutta laji vain väärä ;)
Sen jälkeen onkin treenattu entistä kovempaa ja mutta kuitenkin kroppaa kuunnellen ja pidetty lepoa ja keventelyä silloin kun tilanne sen vaatii.
Jos olisin grillaillut makkaraa ja hengaillut biitsillä koko kesän voisin sanoa antaneeni etumatkaa muille aikalailla. Aika on rajallinen ja jos olisin ottanut liian rennosti ei näitäkään tuloksia olisi saatu aikaan. Toki mä en tiedä miten kukin treenaa, mutta ei ainakaan jää siitä kiinni, että en olisi sen eteen mitään tehnyt.

Tavoitteena on kuitenkin lajin vaihto ja paras kunto koskaan, se ei saavu odotellessa tai laakereilla levätessä. En voisi mennä enää kisaamaan sillä periaatteella, että käydään nyt kokeilemassa. Koen olevani sen verran "urheilija" että pitää harjoitella tavoitteiden mukaan ( sekä syödä) 
Jos keräisin itseeni lihaksen lisäksi kauhean määrän laardia samalla, saisin varmasti aloittaa diettini jo hyvissä ajoin. 

En koe kärsiväni tästä tilanteesta, koska näinhän mä oon tehnyt jo pidemmän aikaa ja tykkään siitä mitä teen. Tuskin tekisin jos kokisin jotenkin tekeväni jotain mistä en nauti. Kukaan ei varmasti pakon edessä tee mitään, ainakaan kovin pitkän aikaa.
Kykenen kuitenkin elämään normaaliakin elämääni treenaamisesta huolimatta tai siitä että punnitsen ruokiani. Tilannetta toki helpottaa se, että kotona asuu myös ihminen joka treenaa tavoitteellisesti.
Mua ei kyllä mäkkärin sapuskat houkuttele ollenkaan, mutta jos joku muu niistä nauttii ei ole multa ollenkaan pois. Tosin jos mun jostain syystä alkaisi burgeria tekemään mieli, söisin sellaisen.
Vaihtelen paljon ruoka-aineitani, enkä syö minkään lapun avulla. Pidän ruoanlaitosta, enkä kaipaa ravintoloihin syömään. Yleensä jos  olen ravintolassa syönyt, olen lähes poikkeuksetta sitä mieltä, että teen itse parempaa.

Joka aamuinen puntarilla ramppaaminen kertoo, kuinka paino kehittyy joko maltilla ylöspäin tai  dietillä maltilla alaspäin. Ei kannata lähteä tavoittelemaan kilotolkulla viikossa alaspäin, koska silloin lähtee kyllä lihatkin samalla. 
Jos vaikka pudotettavia kiloja olisi 10, niin aikaa siihen varaisin vähintään 20 viikkoa.


Mä en ole myöskään ollut kipeänä hetkeen, viimeksi taisi lyhyt flunssa olla 2013 tammikuussa. Jumit ja lihaskivut on itseaiheutettuja ja reumalle mä en mahda mitään. Toki sekin pysyy hyvin kurissa paremman ruokavalion kanssa.
Tärkeintä kuitenkin on se, että lavalla tulevaisuudessa on parempi paketti ja itse on kuntoonsa tyytyväinen. 


Tänään salilla takareisiä ja vähän pohkeita.

Hurjaa menoa siis.



Näiden liikkeiden ohella tein montaa muutakin vimputtelua, eipä niitä kait tarvii erikseen luetella. Hyvä treeni vaikka pumppailuja olikin.


Ja tänään tein tällaisen:




4 kommenttia:

  1. Niin just, miksi täytyisi ottaa taukoa sellaisesta mistä nauttii? Vaikken salitreenaakaan ammattimentaliteetilla, eikä kisoja ole tiedossa koskaan, on raudan nostaminen mulle kuitenkin todella tärkeää. Mulle treenaaminen on ennen kaikkea yksi suurimmista sekä fyysisen että henkisen hyvinvoinnin lähteistä, enkä mä näe mitään järkeä hukata hyviä tuloksia kesäisen laardikertymän alle. Tavoitteellisuus pitää harjoittelun kasassa, kun ei tarvitse hukata aikaa haahuiluun - päämäärä ja keinot ovat selvillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee, monesti kuulee joidenkin ihmettelevän ystävieni kohdalla että ne käy kesälläkin salilla. Laitetaan kortti jäähylle 3 kk :) ei sovi mulle kyllä.

      Poista
  2. Samaa mieltä minäkin. Oon löytänyt salitreenistä niin kivan ja antoisan harrastuksen, että ei oo käynyt mielessäkään pitää kesän mittaista tauokoa treenaamisesta tai heittää syömisiä ihan läskiksi, vaikka oonkin syönyt välillä muutakin kuin tavallisia ruokiani. Mä punnitsen ruokia senkin takia, että ei tulisi syötyä liian vähän, mikä sitten vois kostautua makeanhimona mulla. Niin kävi silloin, kun aloin salilla käydä, enkä tajunnut lisätä ruoan määrää riittävästi... Vähemmän rento ja hyväntuulinen (ja hyvinvoiva!) mä olisin nyt, jos olisi tarvinnut pitää muutaman kuukauden tauko treeneistä ja syödä ihan mitä sattuu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mullakin tulisi ruokaa varmasti vähemmän jos en niitä punnitsisi. Jos syö puhtaasti saa sitä ruokaa olla aika isot määrät. Kun kuitenkin suhteellisen rennosti ja monipuolisesti syö ei tule niitä himojakaan siihen makeaan.
      Mä varmaan raapisin tapetit seiniltä jos "lomailisin" jumpalta ja olisin ehkä myös vähemmän rentona.

      Poista