sunnuntai 28. joulukuuta 2014


2013 keväällä. Kuva Mariah Kari.

Perjantaina jumpattiin selkää ja jumppa meni hyvin perille. Kainalot kipeänä pari päivää  :) Jouluruoat menivät oikeaan osoitteeseen, sillä lihaskipuja en olekaan oikeastaan saanut sen jälkeen, kun dietin aloitin. Perjaintaina illalla tein hauiksia ja nekin tuli hirmu kipeäksi :)

Lauantaina olkapäiden vuoro aamupäivällä. Parina viime kertana ollaan tehty "pikkuliikkeet" ensin, jotta lihat lämpenisi kunnolla ja pystyisi vähemmällä kivulla harjoittelemaan.
Suhteellisen hyvin on tuo toiminut, vaikkakin välistä vähän vihlaiseekin. Viimeisenä liikkeenä onkin ollut pystypunnerrus ja sekin on yllättävän hyvin mennyt, painoja on saanut lisäillä.
Illalla sitten ojentajat ja pohkeet.

Sain pukilta tällaisen ja sillä olen tuota kipeää olkaa hoidellut ja polvea ja selkää ja ojentajaa ja ja.
Aika täpäkkiä iskuja saa jos täysille laitteen laittaa. Kyllä se selkeästi lihaksia rentouttaa, kun käsikopelolla tarkastaa ennen ja jälkeen hoidon. Tosin tähän mun jumiin tarvitsisi varmaan sellaisen koko vartalo-laastarin (lepohan ei auttais ollenkaan), jotta kaikki paikat saisi hoidettua kerralla. Aikaa vievää puuhaa, kun 4 lätkää kerrallaan voi kiinnittää..



Tänään vuorossa takareidet.

Aloitin pakaroista ja puristelin niitä smithissä alkuun.
Sjmv.
Sumokyykkyä kuulalla.
Loitonnusta ja pari sarjaa pakarapotkuja loppuun.
Lyhyet venyttelyt ja 10 minuutin aerobinen.

Oliko nämä kaikki tänään "tyttöjen" liikkeitä :)
Kyllä näilläkin saa hyvät poltteet hanuriin ja takareisiin.


Tänään taitaa tulla yhden treenin päivä, ellei sitten oikein innostu illan kuluessa salille hiipimään.

Eikä muuten enää montaa päivää näihin maisemiin.

2 kommenttia:

  1. Vai että tyttöjen jumppaa:-) Hyvä välillä tehdä sellastakin.
    Toi(kin) kuva sinusta on niin upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tyttöjen jumppa voi olla myös äijä jumppaa :) me pyllisteltiin kimpassa tuon kuulan kanssa.
      Kiitos Satu <3

      Poista