lauantai 7. helmikuuta 2015

Aikaeron tuoma väsymys on toivottavasti selätetty. Muutaman päivän on ollut vetämätön olo ja torstaina oli onneksi lepoa ja kalvojen avaamista. Kyllä mä niin kirosin taas käsittelyssä ja illalla jomottelikin paikkoja siihen malliin, että on kyllä veivattu kroppaa.
Kroppa on hieman hämillään reissaamisesa myös ja tykkää kerätä nesteet itseensä, kyllä ne sitten taas liikahtaa poiskin kunhan olo ja elo tasoittuu.




Diettihän ei ole mukavuusalueella lillumista ja esim. torstaina oli hieman sellainen kipeä olo illalla, mutta meni levolla ohitse. Ei siis tarvitse alkaa miettimään mitään "hiilaritankkauksia" tähän hätään kuitenkaan, vaikka vetämätön olo olikin. 
Kehohan ei millään haluaisi luopua jo saavutetuista eduista (eli fläsästä) ja pistää tietenkin kampohin heti kun vain voi. Päässä näkyy filminauhana ihanien hiilarimättöjen kuvia ja huutaa kaikkia herkkuja välittömästi kehoonsa. Valitan, mutta nyt se ei saa sellaisia :) Niiden aika tulee vielä.
Ei se laardi pala, jos aina "kuuntelee" kehon signaaleja. Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä että itsensä pitäisi aivan loppuun ajaa, kuuntelematta mitään mitä kroppa yrittää kertoa. Niitä pitää osata kuunnella oikein, sillä herkkujahan se vaatii ja jos niitä sille antaisi ei tarvitse rasvojen palamisesta haaveilla.




 Aloitetaan karkkilakot ja uuden elämän lupaukset, ensimmäiset 2 viikkoa menee hyvin. Sitten alkaa karkkihammasta kolottamaan ja painokaan ei ehkä tipu kuten pitäisi (teoriassa).
Aletaan suunnittelemaan "tankkaamista" jos sillä heräteltäisi kehoa taas uuten nousuun rasvanpolton kanssa.  Keksitään tekosyitä (tai oikeita) että miksi ei ruokavaliota noudateta tai että liikkumaan ei pääse.
Halutaan "nauttia" elämästä ja siihen kuuluu luonnollisesti herkuttelu ja sen salliminen, sillä jos itseltään nyt jotain kieltää (hetkeksi) eihän se ole elämää??? 
Ihmisten aktiivisuus arjessa on vähentynyt todella paljon ja valitettavasti pari tuntia jumppaa ei korvaa sitä liikkumisen puutetta. Ruoan määrä on taas lisääntynyt ja syödään reilusti kaloripitoista ruokaa tai arvioidaan ruoan määrä väärin.
Sitten mennään myös harhaan kaupassa jos tuotteessa lukee x% vähemmän sokeria, rasvaa tms. se ostetaan sen enempää tuotetta tutkimatta. Täysijyvä , fitness, vähärasvainen... 

Jos jotain haluaa niin sen eteen joutuu (valitettavasti) tekemään hieman uhrauksia. Se että jääkaapin ovessa on motivaatiokuva jostain fitness-beibestä, ei takaa sitä että 6 viikon dietin jälkeen olisi juurikin samassa kunnossa. Monesti realiteetitkin menee sekaisin omasta kunnostaan ja ajatellaan rasvaa olevan vähemmän, kuin mitä sitä on ja lihasta enemmän. 
Ei toki väärin ole jos joku ei halua punnita ruokia tai ahertaa liikunnan parissa, mutta jos ruokavaliosi koostuu aineksista, jotka suosivat sepelvaltimotaudin puhkeamista olisi ehkä syytä harkita sen muuttamista. 

Valitettavaa on että kehon muokkaaminen vie aikaa vuosia, ei sitä rakenneta muutamissa kuukausissa. Ruokavalion korjaaminen tosin voi tuoda nopeastikin tuloksia terveyteesi, vireystasoosi ja mielialaan.  Kaikki eivät tarvitse suuria lihaksia, mutta kaikille hyvä terveys on plussaa. Oman kultaisen keskitien ja hyvän fiiliksen löytämiseen voi mennä hetkinen aikaa, mutta on varmasti sen arvoista.





Jottei ihan marmattamiseksi menisi, kävin eilen salilla, kahdesti. Aamulla rintaa ja hauista sitten illalla päikkäreiden jälkeen uudelleen. Kevyttä treeniä oli, koska muutaman levon ja parin hieronnan jälkeen parempi ottaa varovasti, jotta saa koneita käyntiin. Kahden treenin päivät kyllä lähes aina vaatii pienet unet välissä, muuten on aikalailla parempi jäädä kotio. Niinä päivinä kun on pari treeniä, ei aerobista tarvitse tehdä. 

Mitäs siellä sitten tehtiin:
Part 1.
Peck deck
Tasapenkkilaite.
Vinopenkkilaita.
Hauis käsipainoilla.
Hauis ristikkäistaljassa.
Venyttelyt.


Part 2
Ristikkäistaljassa.
Penkki
Vinopenkkilaite (piti tehdä käsipainoilla, mutta olkapää kiukutteli)
Venyttely.
Hauis taljassa.
Hauis käsipainoilla, vasara.


10 viikkoa jäljellä, vähän saisi vielä puskea, jotta laardi palaisi kisakuntoon asti. Välillä päässä kummittelee tuo yllä oleva kuva lineupista ja oma kuntohan on tietenkin tuo vaaleampi kaveri :)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti