keskiviikko 11. helmikuuta 2015



Muutama päivä on mennyt puhdin ollessa totaalisesti poissa. Olisin mielummin märissyt sohvalla, kuin jumpannut.... Väsytti, kolotti ja otti päähän (ja olkapäähän). 
Treenit oli todella takkuisia ja kipu oli vieraana.
Ihan hyvät jumpat kuitenkin olosuhteisiin nähden sain aikaiseksi ja virtaa riitti juurikin salille, mutta kun istahti alas oli kuuppa ja kroppa totaalisen jumissa.


Eilen nukuin päiväuniakin, treeni kulki hyvin sen jälkeen, mutta muuten ei :)
Reumalääkärillä myös käväisin ja sehän oli mukava reissu se, kotiin tulin muutaman piikin jälkeen ja toisen lääkeresepetin kanssa. Reuma on ilmeisesti "hieman" rauhoittunut (tai ei siis pahentunut), mutta varmuudeksi lisää lääkettä koneeseen vaan.  Oli muuten mukava lääkäri ja hirmuisen kiinnostunut oli mun voinnista, normaalisti en olisi kuulemma päässyt niinkään nopeasti hänelle, mutta oli lähetteestä katsonut, että tilanne vaatii nopeaa toimintaa. Kiitos siitä ja toukokuussa uusi käynti, sitä varten pitää käydä röntgenissä jossa katsastetaan esim. käsien tilanne. Tarkoitus on tutkailla millaista tuhoa tulehdukset ovat saaneet rustopinnoissa aikaan.

Maanantaina oli muuten kaksi selkätreeniä ja eilen yksi treeni olkapäille.
Tänään olo on ollut huomattavasti parempi ja askel jo reippaampi aamusta alkaen. Huomenna onkin lepoa ja hierontaa. Kroppakin luovutti jo osan keräämistään nesteistä ja puntarin lukema on nyt siellä missä pitääkin. 

 Vuorossa takareidet, pohkeet ja aerobista.
Treeni meni paremmin kuin aikaisemmat ja tänään ehkä pysyn hereillä klo 22 saakka :)
Huomenna on myös Inbody tarkistus, että ollaanko yhtään edes siellä lukemissa missä pitää, vai laitetaanko isompaa vaihdetta silmään.



Vaikka edellisestä dietistä ei ole kovinkaan pitkä aika niin kyllä aika kuultaa muistot :)
Teen vähemmän aerobista ja ruokaa on huomattavasti enemmän kuin edellisellä kerralla on olo silti väsynyt. 
Kroppa reagoi ihan kaikkeen ja jos esim syö jotain enemmän kuin aikaisemmin se voi kiittää esim, kuitujen määrästä keräämällä nestettä itseensä. Huonot unet, liikaa ohjelmaa, stressi ne näkyy kaikki samantien kunnossa ja mielialassakin. Liian vähäinen vedenjuontikin kostautuu väsymyksenä.
Matkustaminen, liiallinen istuminen, kuumuus, kylmyys, you name it.

Välillä ei huvita mikään ja välillä on virtaa kuin pienessä kylässä. Se on kyllä ihan normaalia vaikka ei dietilläkään olisi, nyt ne tuntemukset vaan korostuu.
Onneksi jumppaaminen on kuitenkin asia, jota tykkään tehdä oli sitten kisaa tai ei. Luulen että tällä on suuri merkitys sillä, etten niitä hanskoja ole tiskiin heittänyt. Kyllähän mä tekosyitä keksisin, ettei mitään tarttisi tehdä, mutta niin hyvää en ole vielä toistaiseksi keksinyt, että en lähtisi jumppaamaan tai miksi en noudattaisi tiettyä ruokavaliota.

Kyllä se aurinko paistelee mun risukasaan kuitenkin aika usein :)



Huomenna sitten vielä reippaammin askelin jatketaan viikkoa ja hierontakaan ei ehkä satu niin kovin kuin viimeksi. 

Hauskaa viikkoa meille ja teille.



5 kommenttia:

  1. Olis kiva nähdä väliaikakuvia ktopan kunnosta:) Ja rp kiinnostaa myös, voi sitten haaveilla ja asettaa itselleen uusia tavoitteita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan jos saan aikaiseksi jossain vaiheessa jotain sivistynyttä kuvaa aikaiseksi ;) Just nyt ei hirveästi innosta kuvaaminen, kunto muuttuu päivittäin ja löysää nahkaakin löytyy ympäriinsä :)

      Poista
  2. Siis kropan kunnosta, kirjoitusvirhe:(

    VastaaPoista
  3. Realiteetit ovatkin juuri sitä, mikä kiinnostaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat ei kyllä koskaan kerro koko totuutta ja niihin voi vaikuttaa valaistuksella ja asennoilla tosi paljon :) En lupaa mitään mutta katsellaan jos sille päälle satun vahingossa :)

      Poista