maanantai 30. maaliskuuta 2015

Treenikuulumisia.


Jalat alkavat ilmeisesti aukemaan, sillä ne on aivan järkyttävän kipeät. Tuntuu, että ei olisi ikinä lihashuoltoa harrastanutkaan. Rullaillessa, melkein pitää jos vähän huutaa tiettyjä kohtia reidessä käsitellessä. Nyt olen vähentänyt portaiden käyttöä salilla ja korvaan sen crossarilla ja juoksumatolla, sillä jalat on saatava auki. Joutuu vaan tekemään enemmän töitä, sykkeen eteen
Kotihierontaakin olen saanut koiville ja kiitos vaan siitä, että musta pidetään kotonakin huolta.
Huomenna saan hieman hoitoa koiville, jos se vaikka auttaisi tai ainakin nopeuttaisi palautumista.

Treenit on tuntuneet oudoille, kun en ole puristellut sarjoja loppuun saakka, mutta paikat on tulleet silti kipeäksi. Tuntumakin on tullut takaisin, liekö sitten jonkin verran auenneet paikat kuitenkin??
Pumppihan on lähes kadoksissa, mutta kyllä sinne pikkulihoihin jotain verta aina pakkaantuu, että treenissä näyttää ainakin kivalle. Muutenhan kroppa on aika tyhjä, eikä tässä enää tankkailla ennen kisaa, vaan mennään näillä siihen asti.

Treeneissä olen tehnyt vähän sitä mikä on hyvin palautunut.


Päikkäreitäkin on joutunut ottamaan ja ajoissa mennä nukkumaan, kun silmät ei vaan meinaa pysyä millään auki.

Mun fitness-kaapissa kaikki on siis kuten pitääkin.
(enkä ole tulossa kaapistani ulos, vähään aikaan)

Nyt diettiä on takana 17 viikkoa? Ja kisaan on alle 3 viikkoa. Mitä tapahtuu kisan jälkeen? Alanko syömään kaksin käsin kaikkea, mitä mieli tekee?
No ehkä pari päivää saattaa mennä syödessä, mutta ruoka ei syömällä lopu.
Mahakaan ei määräänsä enempää vedä, vaikka kuinka koittaisi tunkea.
Tarkoitus on jälleen nostaa kaloreita hiljalleen ylös, kuten niitä on laskettukin alas tarvittaessa.
En siis todellakaan nosta kaloreita sinne aloitus määriin ihan vähään aikaan.
Liikunnan kanssa sama juttu, niin kurjalta kuin se tuntuukin, ei aerobisen hinkkaaminen muutu minnekään ja sitäkin vähennetään hiljalleen.
Ainoa asia mikä muuttuu on treeni, voin treenata kovempaa ja nää hinkuttelut saa jäädä, tosin energioiden mukaan.



Siihen asti mennään siis näillä fitness-jauhokaapin tortuilla.



Pohja:
Valkuainen 30g
Pofiber 22g
Psyllium 10g
Voipavut 55g, biona.
Jogurtti, Alpro No sugar 40g
Vesi 120g
1/2 tl leivinjauhoa.
Kuivat aineet sekaisin, lisää pavut sekä valkuainen hurauta sauvasekoittimella tai blenderissä. Lisää vesi osissa.
Levitä Leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille tasaiseksi lätyksi ja paista n. 20 min 180 asteessa.

Täyte:
Täytteessä voikin sitten käyttää mitä haluaa, mutta itse laitoin sinne:
Mintunlehtiä.
Terrasana, omenasose 40g
Jogurtti, alpro 40g
Mansikoita 55g
Sitruunakuorta raastettuna.

Anna jäähtyä ihan hetki ennen täytteen levittämistä ja rullaa varovasti. Leikkaa paloiksi ja laita jääkaappiin hetkeksi maustumaan.
Makeutuksessa käytin karppisokeria.

Koko ohjeessa kaloreita 178
P. 20.1g
H. 18.4g
R. 2.3g

Eli tämän voi heittää vaikka kerralla naamariin.




Kaapista tulikin mieleeni, että monet on kovin huolissaan tästä fitneksestä. Useimmiten huolta kantavat ne jotka eivät tiedä fitneksestä mitään. Käyvät treenamassa ehkä tai tietävät jonkun joka on kisannut. Dietillähän ei välttämättä saa lajista ihan sitä kuvaa, mitä se antaa parhaimmillaan kilpailjalle.
Useimmiten tämä ilmiö sekoitetaan sitten myös kaikkeen muuhun syömiseen ja treenaamiseen liittyvään. On rajoituksia ja ohjeita joita ei pystytä noudattamaan muutamaa viikkoa pidempään, vaikka haluaisi.
Ohjeet ovat tehty yksinkertaisiksi, mutta samalla kukaan ei osaa soveltaa ja ruoka alkaa maistumaan puulta hyvinkin pian.
Kielletään itseltä aivan kaikki ja otetaan uusi elämä sisään samantein. Uusista jutuista voi tulla helposti lyhytaikainen pakkomielle ja sitä helposti tuputetaan jokaiselle ja kaikkialla.


Kuvitellaan että laihtuminen tekee onnelliseksi.
Jos ylipainoa on reilusti, se tekee ihmisen elämän joiltain osin helpommaksi ja itseensä tyytyväisemmäksi. Jos olet onneton ja hukassa jo ennen laihduttamista, olet sitä luultavasti sen jälkeenkin.
Monesti voikin pettyä siihen tulokseen mitä laihduttamisella saadaan aikaiseksi. Ei ole realistista kuvaa siitä mitä on tulossa ja ehkä mielikuva on ollut lopputuloksesta erilainen.
Vaikka saakin mahtavia tuloksia aikaan, voi silti olla pettynyt. Pettymystä ja tyhjää oloa palkitaan sitten taas syömällä ja oravanpyörä on valmis. Paluu lähtötilanteeseen voi olla hyvinkin mahdollinen.



Joskus on olisi hyvä hoitaa sitä henkistä puoltakin sen fyysisen muutoksen rinnalla. Nykyään on tarjolla tosi paljon mentaalivalmennusta ja osa valmentajista osaa senkin osa-alueen. On hyvä olla tukea saatavilla, kun sellaista tarvitsee tai jos joku osaa ohjata oikeaan paikkaan tuntojaan purkamaan.
Aina sitä ei edes itse tiedosta mistä on kyse ja voikin avautua ihan uusia juttuja sisimmästä, kun keskustelee asiasta jonkun ulkopuolisen kanssa asiasta.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti