sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Donitsit ja munkit.

2013 kuvausten saldoa.
Mariah Kari Photo.


Torstaina treeneissä takareisiä ja teki mieli tehdä kaikkea, kun kerran luvan kanssa jalkoja saa taas treenata.
Tämän viikon treenit ovat aiheuttaneet todella kovat kivut lihaksissa ja tänäänkin takareiden ovat olleet hellinä :)


Torstain treeneistä.

Perjantai vierähti levon merkeissä.


Lauantaina tein rintaa sekä hauista, niiden kipeytymistä odotellessa.





Tänään piti tehdä etureisiä, mutta mun takajalat on vieläkin kipeänä edellisestä treenistä, päätin siis tehdä selkää sen tilalla.


Kummitäti verestää vähän muistoja, ei se enää osannut skeitata :)



Sitten hieman donitseja kehiin. Etsin pitkän aikaa donitsivuokaa ja kun sellaisen löysin olihan niitä testattava. Ohje on lähes sama, kuin olen aikaisemminkin siitä paria kakkua tehnyt, mutta tässä se tulee.


12 kpl

40g Pofiber.
40g Lupiinijauho, Foodin.
15g psylliumia, Fibrex.
1 sitruunan mehu.
150g valkuaista.
1 tl leivinjauhetta.
1 tl ruokasoodaa, sellainen tasainen lusikallinen.
60g Philadelphia 3 % tuorejuustoa.
120-180g Vesi (riippuen sitruunamehun määrästä tai jos korvaat esim Lupiinin, kookos- tai mantelijauhoilla.

Makeutusta maun mukaan, itse käytin karppisokeria.

Kuivat aineet sekaisin keskenään ja lisää muut ainekset ja vatkaa vatkaimella sekaisin. Kannattaa lisätä vesi osissa, mutta taikina saa olla hieman "jäykkää"
Laita taikina muotteihin ja leivitä tasaiseksi lusikalla ja käytä apuna vettä, jos meinaa tarttua lusikkaan.

Uunissa 180 astetta ja noin 20 min. Kunnes hieman pinta ruskistuu.

Laita päälle joko kaloritonta tomusokeria, karppisokeria tai tee päällinen esim jogurtista ja mausta se vaikka sitruunalla. Voit myös värjätä jogurtin elintarvikevärilla kivalla sävyllä :)
Voit myös käyttää kookosöljyn ja suklaajauheen sekoitusta.

Itse käytin My Proteiinin proteiini puddingia ja jogurttia päällä.

Kalorit ilman päällisiä:
282
P. 40.8g
H. 12.7g
R. 7g

Tai sitten voi tehdä vaikka tälläisia. Punajuuresta, suklaasta ja kukkakaalista :)



Pian on muuten Sportsnutritionin myymälän uudet avajaiset isommissa tiloissa ja avajaisviikolla olen itsekin siellä jotain leivonnaista tarjoilemassa. Katsotaan mitä keksin suupaloiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti