keskiviikko 27. toukokuuta 2015


Maanantaina treenasin rintaa ja hauista. Ilokseni huomasin, että hauis on jumissa. Nyt sitten lepoa hauiksen treenamiselle. Olkapäitä otan tällä viikolla jossain vaiheessa varovasti, sillä ne ei ole enää kipeät. 

Eilen tein etureisiä ja sinne mennessä ajattelin ottaa kevyesti. No otinhan mä ensimmäiset sarjat, mutta rauta tuntui kevyelle, teinkin sitten ihan "kunnolla" Sarjojen pituudet tosin oli 15-20 luokkaa. Perille meni kyllä ja otti juuri niihin paikkoihin kuin pitikin.
Tein kolme liikettä.
Super squat, prässi ja reidenojennus. Aikaa meni tunti ja sarjoja tuli kyllä aika monta tehtyä. Treenivihkoa selatessa, huomasin että sain lisättyä painoja enemmän kuin edellisellä kerralla etureisiä tehdessäni.

Alkaa olemaan shortsikelitkin salilla :)





Tänään mulla on hierontaa ja lepoa.

Leivontakilpailuun muutamia vinkkejä lisää lähtee tästä. Olen ihan hurahtanut tuohon mousse kakkuun ja kätevää on kun sitä ei tarvitse paistaa ollenkaan. Tein sitä ilman niitä proteiini palloja joita My Proteiinilta tilasin ja toimii ihan yhtä hyvin, kuin niidenkin kanssa. Jos jotain tuotetta ei sulla ole, sen voi korvata tai jättää pois. Ei se ole niin vakavaa.



Raparperikausi alkaa olemaan parhaimmillaan, joten tein piirakkaa.



Pohja:
20g Vähärasvainen mantelijauho,  tai kurpitsansiemenjauho. Foodin
20g Lupiinijauho, Foodin.
20g Pofiber perunakuitujauho, Semper.
10g Psyllium kuitua.
230g Kuumaa vettä
1 tl leivinjauhetta.
2 rkl erytritoli tomua, Fitnessfirst.

Kuivat aineet sekaisin ja lisää kuuma vesi. Taikinasta tulee kuuman veden ja psyllium kanssa sitkoisampaa. Muotoile irtopohja vuokaan ja paista n 10 min 160 asteessa.


Täyte:
200g raparperia.
1/2 sitruunan lihat.
*3 tl No egg jauhetta.
*110g Pro Milk vanilla. My protein.

Ainekset tehosekoittimessa sekaisin ja kaada esipaistetun pohjan päälle. Laita uuniin 180 asteeseen 30 minuutiksi.

* Promilkin voit korvata sekoituksella vanilja proteiinijauhetta ja vettä. Esim 2 rkl jauhetta ja 110g vettä.
*No engin voit korvata kahdella kokonaisella munalla tai Parilla ruokalusikallisella perunajuahoa tai tapiokatärkkelyksellä.

Anna jäähtyä ja laita jääkaappiin pariksi tunniksi.

Koko piirakan kalorit

287
P. 24.9g
H. 25.6g
R. 6.6g
Kuitua 28.8g



Pizzaa



1. Tee kukkakaalista ja kesäkurpitsasta hakkelusta tehosekoittimessa, mikrota n. 4-5 minuuttia.
2. Purista ylimääräinen neste pois, keittiöpyyhkeen välissä. Rutista reilusti.
3. Lisää mausteet, juustoraaste ja kananmunan valkuaista ja levitä uuninpellille. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia.
4. Pilko ja valmista täytteet.
5. Laita täytteet pohjien päälle ja paista vielä 10-15 minuuttia 225 asteessa.
6. Syö.


Itse käytin
Pohjassa:
250g Kukkakaalia.
100g kesäkurpitsaa.
25g valkuaista.
40g polar 5% juustoa.


Täytteenä:
Katkarapuja
Quorn rouhetta.
Polar 5 % juustoa.
Munakoisoa.
Ananasta.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti