keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Millainen on Fitness-muija ystävänä?


1. Kylään tullessaan tuo omat eväät, varsinkin dietillä. Hän tuo omat vedetkin (isossa) pullossa, jota litkii monta litraa parin tunnin vierailun aikana. Samalla hän käyttää suuren määrän vessapaperia siellä rampatessaan ja keskustelut taukoavat 30 minuutin välein juurikin tästä syystä.  Shoppailureissut pitää suunnitelle vessojen sijainnin mukaan ja ruokailujen mukaan, jos meinaa syömättä reissun tehdä. Kokeneella muijalla on eväät mukana tai hakee kaupan vihannesosastolta jotain nakerrettavaa pahimpaan hätään.


2. Fitness-muija tietää "kaiken" ravinnosta. Siltä saa joko hyviä neuvoja ja joskus ihan pyytämättäkin kertoo kuinka millainen sinun ruokasi on ravintoarvoiltaan.

3. Jotkut Fitness-muijat, varsinkin "uransa" alussa eivät muusta osaa puhuakaan, kuin parsasta, riisistä ja aamulenkeistä. Kokemuksen karttuessa ei diettiläistä kiinnosta puhua omasta ruokavaliostaan tai treeneistää edes pyydettäessä, eikä hän tuputa sitä muille.

4. Hänet on helppo saada mukaan lenkille, mäkivetoja tekemään tai yleensäkin urheilemaan.
Toisille se ei välttämättä mikään sovi, jos valmentaja on antanut tarkat käskyt kuinka paljon saa liikkua ja kaikki ylimääräinen aktiviteetti on kielletty, ettei lihat pala.
Aktiviteetit pitää suunnitella sen mukaan mikä treeni on takana, sillä lihakset on kipeänä edellisestä treenistä ja juoksemaan ei lähetä jalkatreenin jälkeen.


5. Fitness-muijaa ei kannata pyytää kylään, kun kisat on käyty. Silloin ei ole eväitä mukana ja hän koluaa jääkaappisi tyhjäksi ja pellillisen mokkapaloja vartissa. Leivo siis ylimäääräistä jos haluat itsellesikin jotain.

6. Fitness-muija tietää urheiluvaatteista kaiken, joten saat hyviä suosituksia siitä mitkä trikoot hiertää hanurista ja mitkä ei. (Varsinkin Better Bodies, Freddyjen ja six deuce)

7. Lomalla mennään joka paikkaan kävellen ja kulkea portaita. Hissi on kielletty, mutta se varmaan tekee sullekin ihan hyvää.
Ennen lomaa otetaan selvää kohteen ruokakaupoista, ravintoloista ja urheilumahdollisuuksista, hotellissa pitää olla sali tai sen välittömässä läheisyydessä. Plussaa on, että saat jäädä hotelliin pötköttämään, kun fitness muija lähtee aamulla lenkille ja iltapäivällä saat vetää margariittoja altaalla kun hän on salilla jumppaamassa.


8. Fitness -muija liikkuu joko pieruverkkareissa kaupungilla tai sitten vaatteissa on kangasta yhtä vähän kuin kisabikineissä ja mikään kropan muoto ei jää arvailujen varaan. Joten muista kysyä millainen fiilis hänellä on aamulla kun hän voi tuntea olonsa "läskiksi" tai kunto on edennyt eilisestä tosi mukavasti ja sitä passaa esitellä. Voit siis olla ali- tai ylipukeutunut hänen kanssaan. Niin ja sitten se ihmettelee miksi joku tuijottaa kaupungilla...


9. Tarvitsetko kahvakuulaa, kuminauhaa, jumppamattoa, käsipainoja, ravitsemustiedon kirjaa lainaan? Meiltä löytyy ne kaikki ja yleensä kaksin kappalein.

10. Hyvä muuttoapu, koska jaksaa kantaa painavaakin tavaraa. Ellei ole ollut jalkapäivä, käsipäivä, selkäpäivä...

Fitness-muija on hyvä ystävä, vaikka välillä se puhuu omituisia juttuja supersarjoista, makroista ja feilureista. Osaa se muustakin puhua ja mielellään puhuukin.




Kuvat on ongittu täältä.


4 kommenttia:

  1. Ai vähänkö repeilin :D Ilmankos pitää olla reissuun hyvät kengät mukana ;) Mutta vastapainoksi mä saan pitkät aamu-unet :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ilman muuta hyvät kengät ;) tulee muuten rakkuloita, onneksi voi ajella fillarillakin siellä, sit on vaan hanuri ruvella :) Saat nukkua, mutta veikkaa sun rytmillä oot mua ennen hereillä ;)

      Poista
    2. Mä perustan kyllä tosta kävelystä ja porrastreenistä enemmän ;) ja katotaan vaan, niin oon sun kanssa siellä salilla :D

      Poista
    3. Ei huono idea, mutta ei ole pakko ;)

      Poista