lauantai 22. elokuuta 2015

Pullaa, jäätelöä ja treeniä.


Treenit on kulkeneet mukavasti ja polvessa oleva tulehdus on rauhoittunut, joka samalla tarkoittaa että kroppa on vähemmän nesteinen. 
Töitäkin on ollut paljon ja iltaisin onkin aika tasaraha, kun pääsee kotio. Huomenna mulla onkin hierontaa ja lepoa. 
Etureisiäkin olen pystynyt treenaamaan, eikä sen suhteen ole juurikaan ongelmaa, kuin että pitää entistä enemmän kuunnella kroppaa. 
Tänään tein selkää ja hauista.
Kuuma on salillakin ja ei siellä ruuhkaa ollut, muutenhan siellä on jo syyskausi alkanut ja ihmisiä on arkena tungokseen asti.



Viime viikolta samasta treeninistä.




Sitten herkkuperseen leivontanurkkaan.

Hiilariton kakku tai muffinssit.

2 kokonaista munaa.
1 valkuainen.
30g Foodinin heraproteiinia.
90g Alpro jogurttia
Makeutusta ja vanilja maustetta.
1/2 tl leivinjauhetta.
Vaihtoehtoisesti, sitruunanmehu, kuorta tai marjoja.

Erottele keltuaiset ja valkuaiset.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
Vatkaa keltuaiset makeutuksen kanssa vaahdoksi ja lisää jogurtti. Lisää proteiinijauheet ja leivinjauhe ja vatkaa vielä hetki. Lisää valkuainen nuolijan kanssa kolmessa erässä, jotta taikinasta tulee paksua vaahtoa. Kaada vuokaan ja paista 170 asteessa 10 min jonka jälkeen 150 asteessa 20 minuuttia.
Anna jäähtyä ja irrota vuoasta ja leikkaa paloihin.

Kakkuun voi myös ennen paistoa ripotella erilaisia marjoja. Antaa mukavaa kirpeyttä.

Tai Mufinsseja.


Koko taikinassa on 304 kaloria
P. 43g
H. 1,3g
R. 13g

Jäätelöä

130g Joguttia.
jäitä, Reilusti 300-500g
20g Proteiinijauhetta
3g Xhantaania.
makeutusta maun mukaan.
1/2- 1dl vettä tai maitoa.

Riippuen proteiinijauheesta lisäksi voit laittaa:
- Kaakao
-Sitruunankuorta/ mehua.
-Marjoja
- Instant kahvia


Murskaa jäät tehosekoittimessa. Lisää vesi ja anna sekoittimen käydä. Lisää mausteet ja lopuksi proteiinijauheet ja xhantan jauhe. Anna koneen vatkata kunnes massa on tasaista.


Jäätelössä on noin 144 kaloria (Käytin micro whey active proteiinijauhoa)
P. 22g
H. 3.7g
R. 3.3g


Kokonaiskaloreihin vaikuttaa protskujauhon merkki, lisukkeiden määrä jne.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti