lauantai 9. huhtikuuta 2016

Viikko 14








Millaista on elämä jatkuvan kivun kanssa.

Kipu on tuttu asia ja enkä juurikaan valehtele jos väitän että kipukynnys on tässä vuosien aikana noussut ja pieni kipu ei ns. vaikuta mun elämään kovinkaan paljon (väsymys, huono huumorin sietokyky jne.)

Usein kuulen että mä en näytä yhtään sairaalta, ihmetellään että  miten voitkin olla kovin kipeä. Ei se syöpäkään välttämättä ulospäin näy tai moni muukaan sairaus.
En edes "mainosta" joka käänteessä jos on enemmän kipuja kuin yleensä, eli jos kysytään että mitä mulle kuuluu, en kerro mihin mua kolottaa tai anna vikalistaa.

Paitsi nyt :D


Me asutaan kaksi kerroksisessa talossa ja yläkertaan ei tarvitse kavuta yleensä kuin nukkumaan. Sinne meno on joskus kivuliasta portaiden takia (polvet ja nilkat)

Kun nukkumaan pääsee herään esimerkiksi tällä hetkellä jatkuvasti olkapää kipuhin. En voi oikeastaan nukkua kuin vasemmalla kyljellä, sillä kaikki muut asennot pitää mua hereillä. Toki tuo vasen puolikin puutuu kun sen päällä koko yön makaa ja se herättää jossan vaiheessa. Jos olen unissaan kääntynyt toiseen asentoon se tarkoittaa järkyttävää jomotusta olkapäässä kun herään.

Aamulla on vaikeuksia saada paitaa, rintskoita, takkia päälle. Ei kädet taivu niin ne ei taivu.
Päivän mittaan se helpottaa, mutta jos en ole varoivainen saattaa esim takkia, paitaa, toppia päälle laittaessa tai pois ottaessa sattua ihan helvetillisen paljon. Jopa jos ihan muuten vaan nostan käden ylös saattaa sekin sattua, ettei tarvitse välttämättä tehdä mitään sen eteen että saa kipua aikaan.

Töissä (kampaamossa) jatkuva sama liike voi tuoda paljon kipua ranteisiin. Jos asiakkaalla on paljon föönattavaa on kädet ja hartiat koetuksella. Tähän siis riittää yksi runsaskarvainen asiakas, ei tarvitse odottaa päivän loppuun asti ja viimeiseen asiakkaaseen.
Paikalla seistessä  polvet jäykistyy ja ne kerää nestettä ja sellainen telineistä lähtö ei onnistu :)

Ohjatessa(salilla) asiat ei juurikaan vaivaa, tai vaivaahan ne mutta usein tarvitaan hyvät sanalliset ohjeet ja homma toimii paremmin vaikkei asiaa välttämättä pystyisikään näyttämään. Yleensä kyllä pystyy koska mitään maksimi suoritusta ei ohjattaessa tarvitse tehdä, saatika montaa toistoa näyttää.

Mä en pysty juoksemaan, loikkimaan, hyppimään minnekään tai mistään, koska se sattuu. Koirien kanssa ojaa ylittäessä, en todellakaan hyppää sen yli.

En voi olla polvillaan lattialla enkä kyykyssä. Lattialle meno tuottaa tuskaa ja se näyttää karseelta pelleilyltä.


Vaikka vikalista on pitkä mä pystyn tekemään silti paljon asioita. Mitä jos en tekisikään mitään ja olisin vain kotona voivottelemassa?? Veikkaisin että olisin huomattavasti heikommassa hapessa. Mä en tykkää olla paikallani ja vaikka jokin asia tuottaa vähän kipua se ei tarkoita sitä ettei sitä voi tehdä ollenkaan. Sellaiset pahemmat kaudet kipujen kanssa kestää aina jonkin aikaa ja sitten taas helpottaa jossain vaiheessa. Ei se kivaa silti ole, ei varskinkaan hermojen ja pääkopan kannalta. (Saatika puoliso joka joutuu sitä kiukuttelua kuuntelemaan)

Nyt kivut haittaavat treenaamista sen verran että treeneissä on aika paljon rajoitteita ja menee välillä ihan vimputteluksi. Juurikaan ei kannata suunnitella mitä siellä salilla tekee, ainoastaan että tänään on jalkapäivä tai selkäpäivä. Toissapäivänä oli rintapäivä ja penkkaaminen meni hinkutteluksi, koska kivun takia ei voinut tehdä raskaammalla painolla. Silti mulla on rintalihas hemmetin kipeä, eli treeni toimii joka tapauksessa.

Seisominen on pahasta, istuminen on pahasta. Liike on hyväksi, siksi mä liikun. Jonain päivänä voi esimerkiksi sattua jalkaaan kun kävelen ja seuraavana päivänä se voi olla tiessään koko kipu.
Huono syöminen on pahasta ja keho ei tykkää jos tunkee kaikkea paskaa sisäänsä, siisti syöminen vähentää kipuja ja nyt olen ehkä syönyt hieman rennommin ja aloinkin miettimään että johtuuko tämä siitä. Vähän rennommin tarkoittaa että esim pulla viikossa, joten epäilen että se johtuisi pelkästää siitä. Mene ja tiedä.

Kyllä se vaan niin on että jos jotain tarpeeksi haluaa sen eteen on valmis tekemään töitä. Oli kyseessä mikä tahansa asia, joskus sen asian saa ja joskus tulee turpiin urakalla, mutta on vain noustava ylös ja jatkettava siitä mihin jäi.



Loppulevennykseksi treenikuva :)



2 kommenttia:

  1. Tosi kurjaa, osaan samaistua. Kyllä sitä saa ja pitää välillä avautua, joskus vaan mitta on niin täysi, että on pakko. Itsellä on viimeaikoina alkanut myös mitta täyttyä omien särkyjen takia. Eipä sitä minustakaan päälle päin näe tai juurikin urheilusuorituksista huomaa, urheilu on se ainoa lääke mikä auttaa unohtamaan säryt ja mikä poistaa itsellä muuten kroonisen hermosäryn selästä-nivusista-lantiosta ja alaraajoista. Onneksi ON urheilu, vähän aikaa voi velloa siinä harmituksessa, mutta sitten voi taas jatkaa.

    VastaaPoista
  2. Heippa
    Kyllä se niin on että liikunta tosiaan auttaa moneen vaivaan ja en minäkään ihan vaakatasossa ole aikaani viettänyt, vaan tehnyt hieman lempeämpää liikuntaa tilalla. Joskus on vaan ihan hyvä nostaa kädet pystyyn ja vähäksi aikaa himmailla, kuin että puskee hullunlailla eteenpäin kun tietää että se tekee hiton kipeää.
    Hermosärky on ihan kamalaa ja se vasta vaikea onkin unohtaa koska se on vieraana koko ajan, sympatiat on kyllä sun puolella.
    Kiitos kommentista <3

    VastaaPoista