lauantai 12. marraskuuta 2016


Mariah Kari Photo.

Niin mahtavaa, että enää on vain kaksi viikkoa hauiksen "nykimistä" ennen treeniä. En ole vieläkään alkanut rakastamaan niiden tekemistä :) Mutta jos siitä jotain tuloksia saa aikaan, niitä kylläkin.
Nythän on tullut extra kuntoilua tuon valkoisen jutun, jota lumeksikin kutsutaan, kanssa tuolla pihalla. Ne pari ensimmäistä päivää vei kyllä mehut aikalailla niitä työnnellessä ja sen päätteeksi vielä saliharjoittelua päälle.  Esim. tunnin kolaaminen ja siihen tunnin rintatreeni päälle salilla. Puhumattakaan parin tunnin umpihankikävelyä koirien kanssa ulkona, josta johtuen mun jalat ei palaudu ollenkaan :D

Ylensä makailen infrapunapussissa treenien jälkeen ja tällä viikolla olen mukamas ollut niin väsynyt etten ole jaksanut mennä siihen makaamaan ja sen kyllä huomaa. Palautuminen on hitaampaan ja paikat tulee treenien jälkeen todella kipeäksi. Pussi parantaa ainakin minulla myös nukkumista tai unenlaatua, joten siinä on ainakin kaksi erittäin hyvää pointtia miksi sitä käyttää.


Maanantaina kävin Power Fitillä ohjaamassa Henricolle olkapää ja ojentajatreenin, Henricohan oli Alfa kisan voittaja ja vierumäen jälkeen hän "tilasi" vielä yhden treenin :D Minulla oli ainakin kivaa, en tiedä sitten hänestä.

Torstaina kuvattiin myös hieman ruokajuttuja Delightille ja Alfalle. Niistä tulee tosi hienoja videonpätkiä ja helppoja reseptejä.
 


Lepoviikon jälkeen treenit on menneet tosiaan perille ja uni maistuu reippaasti,  pimeys vie voimat ja kello 18 olisin jo valmis painelemaan sängyn pohjille. Onneksi tähänkin (pimeyteen) tottuu ja se alkaa tuossa juhannuksen tienoilla helpottamaan kummasti... jaksaa jaksaa.

Ainiin venyttely on tuottanut tulosta, neljässä viikossa hienot tulokset ja olkapäihinkin saanut lisää liikkuvuutta, saan jopa ranteesta kiinni toisella kädellä selän takaa (ojentaja poseeraus) tosin ei se vieläkään riitä, sillä saishan tuo liikkua enemmän. Ei ole mennyt harjoittelu hukkaan.






Oikein mukavaa viikonloppua ja pitäkää isistä huolta huomenna <3 p="">







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti